Onkohan tämä blogi kirottu tai jotain. Jos mä erehdyn tänne kirjoittamaan, että a) koirat eivät ole tapelleet tai b) koirat eivät ole tehneet tuhojaan, niin heti samana tai viimeistään seuraavana päivänä alkaa tapahtua. Mun edellisen kirjoituksen jälkeen menin kotiin ja jo ulko-ovelta iski varsin tympäisevä haju nenään. Siellä oli ripuliläjät useammassa eri kohdassa (ja tietysti maton päällä sekä seinälistojen alla ja muissa vaikeasti puhdistettavissa paikoissa), lisäksi sälekaihdin oli kovin viehkeästi silputtu. Taisi olla meidän viides sälekaihdin, jonka Muumi on tuhonnut. Edellisestä kerrasta oli onneksi aikaa, että ollaan saatu hengähtää välissä.

Sitten mä vielä pahensin tilannetta olemalla pyhää raivoa täynnä enkä huomioinut kumpaakaan hurttaa ollenkaan. Ilmeisesti Muumi stressaantui siitä lisää, sillä kun luuli olevansa kotona kaksin Manan kanssa, aloitti ihan hillittömän itku-ulvonta-huuto-konsertin. Mana yhtyi siihen ulvomalla ja haukkumalla mukana.

Nyt ollaan paikkailtu tilannetta huomioimalla susia sopivassa suhteessa. Muumi ei vaikuta enää stressaantuneelta, mut mistäpä tuosta tietää. Kyllä taas vähän jännittää aina työpäivän jälkeen, että onko jotain hajotettu tai onko jossain schaise-läjiä. Aina pihaan kurvatessa tsekkaan ekana, että onko kaihdin vielä ehjä.

Sen kyllä sanon, että jos tuokin kaihdin tulee vielä tiensä päähän, niin me hankitaan tuohon rullaverho tai joku sivuverho tms. Me ei enää tueta sälekaihdinteollisuutta.