Muumi pääsi eilen kanssani koirakouluun ja loisti jälleen rauhallisuudellaan. Tosi kiltti ja kuuliainen tyttö se on, mitä nyt tuntui vähän kyllästyvän välillä. Sitten hassuteltiin vaan hetki keskenään ja johan alkoi taas sujua. Käytiin me koirapuistossakin kääntymässä, sillä siellä oli vaarattoman oloinen, tosin hassu ja vilkas, 8,5 kuukautta vanha kultainennoutaja.

Kun tultiin koulutuksesta, saapui Isäntä Manan kanssa lenkiltä ja jäi tekemään pihahommia. Koirat saivat siis myös olla ulkona peräti muutaman tunnin. Vilkuilin välillä ikkunasta ja ne tuntuivat leikkivän ihan koko ajan. Muumin likaisuusaste vaan syveni, kun ne rymysivät kuraisella pihalla. ;) Olisittepa nähneet ne illalla, en ole varmaan koskaan nähnyt niin väsyneitä koiria. Leikkasin molemmilta kynnetkin siinä samalla ja hyvä jos jaksoivat silmiään raottaa. :P