Onkohan koskaan lenkin jälkeen ollut näin hyvä fiilis? Vastaan tuli yksi haukkuva ja tiiviisti silmiin tuijottava mäyräkoira - Mana oli ihan hiljaa. Seuraavaksi vuorossa oli kaksi pientä valkoista sutia, joista toinen haukkui aivan raivohulluna - Mana oli edelleen ihan hiljaa. Minä siinä naksuttelin kieltä ja tungin Manan suuhun herkkunappuloita, olisi tehnyt mieli tanssia ilotanssia ja käydä halaamassa kaikkia vastaantulijoita.

Eipä siitä nimittäin niin kauhean kauan ole, kun olen kulkenut ihan noilla samoilla kulmilla itkien ja roikkuen hurjapäänä haukkuvan saksanpaimenkoiran perässä. Ja sitä kesti KAUAN, siis ihan näihin hetkiin asti - puolisentoista vuotta siis. Usko meni moneen kertaan, mutta onneksi en luovuttanut. Nyt näyttää siltä, että olemme vihdoin selättäneet räyhäämisongelman ja uusi auvoisa elämämme voi alkaa. Olen niin onnellinen, ettette uskokaan. :)

Sulho ei taida olla yhtä onnellinen. Taisin nimittäin rikkoa meidän uuden ruohonleikkurin (vanhankin rikoin!). Ajelin eilen nurtsia ja alle tuli ilmeisesti liian paksu heinäpaakku. Leikkuri ei pystynytkään siihen, vaan metalli vääntyi ja ajo loppui kuin seinään. Wannabe-tee se itse -naisena päätin sitten "korjata" sen itse ja käänsin leikkurin melkein kyljelleen. Noh, seurauksena öljyt valuivat pois ja nyt leikkuri ei enää suostu kuin käynnistymään hetkeksi savupilven kera. Jes. Ja sulho tykkää. Eipä tuo pirulainen maksanutkaan kuin jotain 300 € ja heti olen rikkonut sen. Öljyjä siinä on sisälläkin vielä tarvittava määrä, mutta ilmeisesti joku pois valuneista öljyistä meni ns. "pahaan paikkaan" ja tuloksena on arvokas kasa arvotonta metallia. Joo. Sulho lähti tosin kauppaan hakemaan lisää öljyä - ehkä sitä kuitenkin vain on liian vähän ja siksi leikkuri ei pysy päällä. Pahaa pelkään, että ongelma on paljon tuota monimutkaisempi.

On tämä omatoimisuus sitten vain hieno juttu.