Vihdoin meidän jääkarhukin pääsi pöksyistään eroon (tai oikeastaan mä ja Isäntä päästiin niiden laittamisesta eroon). Muumi on myös jättänyt Manan rauhaan, eikä hypi neidin selkään. Kaikki sujuu hienosti.

Tänään aamulenkillä koeteltiin Manan itsekuria. Nimittäin ensin vastaan tuli suunnilleen Manan kokoinen (!!!) fasaani. Tyttö kiihtyi kyllä ja nosti näyttävästi karvat pystyyn, muttei kuitenkaan yrittänyt vetää lintua kohti. Sen sijaan se käänsi katseensa mun puoleen ja sai herkun. :) Tuosta muutama metri eteenpäin kohtasimme puussa pällistelevän oravan, joka sekin kiinnosti Manaa hurjasti. Tyytyi kuitenkin tuijottamaan hetken ja tuli sen jälkeen herkkua pyytämään. Että mä olin ylpeä. Ja olen edelleen.

Vappunakin sain olla iloinen meidän hurtista. Tytöt olivat jälleen tervetulleet perjantain ja lauantain kekkereihin Turun keskustaan. Ne käyttäytyivät tosi hienosti, vaikka mukana oli tuntemattomampaakin porukkaa sekä yksi 7 kuukautta vanha vauva. Muumi ei ollut siitä yhtään kiinnostunut, Mana sen sijaan tykkäsi istua lapsen lähellä ja antoi sille läksiäispusunkin. Vauvan vanhemmat vaikuttivat vaan ihan iloisilta, kun lapsi sai lisää vastustuskykyä ;)

Saatiin tosi paljon kommenttia myös ihan tuntemattomilta, kun kävin kävelyttämässä hurttia kesken illanvieton. Pari naista kehui Muumia maasta taivaisiin, jonka jälkeen toinen heistä kertoi tosin luulleensa, että se on husky. Ja sitten joku viiskymppinen pariskuntakin tuli ihastelemaan meidän koiruuksia ja olivat erityisen vaikuttuneita Muumin ulkonäöstä. Jopa tunnistivat rodun! Mana & Muumi eivät kiinnittäneet näihin uusiin ihmisiin oikeastaan ollenkaan huomiota, mikä on tosi hyvä juttu. Mana kun tuntuu välillä innostuvan pelkästä ohikulkijan katseesta ihan liikaa.

Vitsit, että mulla on hienot koirat.