Manan kanssa menee jälleen niin hienosti, on se vaan ihana tyttö. Erityisesti hihnakävelemiseen olen valtavan tyytyväinen, sillä kahdestaan lenkkeillessämme se kulkee vierellä hihna löysänä. No, okei - jos vastaan tulee koira, niin sitten hihna kyllä kiristyy Manan toimesta. Mutta hiljaa se on ollut myös, siis tuo aiemmin remmirähisijänä tunnettu sankarini. Ehkä se kolinapurkki on niin inhottava, että on mielummin hiljaa kuin saa sen tassujensa juureen. Eilenkin ohitettiin naapurin dalmatialainen ihan hiljaa, karvat tosin pystyssä, mutta kuitenkin :)

Muttei Mana suinkaan ole haukkumisesta kokonaan luopunut. Tonttia se puolustaa edelleen kiivaasti ja viimeksi tänään aamulla räyhättiin vanha labradori lähes kuuroksi. Komensin Manan sitten sisälle ja toivoin, etteivät naapurit saaneet traumoja. En missään nimessä anna koirani haukkua pihalla ääneään käheäksi niin, että naapurit häiriintyisivät.

Maanantaina olin muuten katsomassa Genesistä työporukan kanssa ja oli hauska reissu - vaikken bändin musiikista niin välitäkään. Tiukkaa tosin teki olla ilman mun mussukoita, eli miestä ja Manaa.

Hyvin siis menee ja olen saksanpaimenkoirastani äärimmäisen onnellinen :)