Ettei blogi mene vain Muumin parjaamiseksi, kerrottakoon, että lenkillä se käyttäytyi eilen jälleen oikeinkin mallikkaasti. Jos se yritti vähän edistää, sain sen muistamaan taas vetämättömyyden kevyellä hihnan nyppäyksellä ja kiellolla - kehuin tyttöä tietysti myös silloin kun se kulki kivasti. Lisäksi Muumi pääsi pellolle juoksemaan vapaana ja yritin samalla vahvistaa luoksetuloja. Kerran Muumi tosin tipahti ojaan ja loukkasi tassunsa. Se vain vinkui, piti tassuaan ylhäällä ja katsoi minua sydäntä särkevästi. Kokeilin, ettei tassu ollut murtunut ja kannustin meitä jatkamaan matkaa. Ja sieltähän tyttö sitten heti lähtikin mun perään, ei edes ontunut tai mitään. Ilmeisesti säikähti, mutta huomasi sittemmin, että kaikkihan olikin ihan ookoo.

Huominen jännittää jo etukäteen, kun tytöt ovat jälleen työpäivän yksin. Jos tuo on nyt keksinyt liukuovikaappien tuhoamisen, tuho voi olla aika massiivista iltapäivällä. Kertokaa, mitä ihmettä voisimme tehdä? En haluaisi vieläkään sulkea Muumia häkkiin tai ulkotarhaan, kun teemme kuitenkin 8 tunnin pituisia työpäiviä.

Yöksi suljimmekin jo tytöt makkarin ulkopuolelle, sillä luin jostain, että omistajiensa kanssa eri huoneessa nukkuva koira ei voi potea eroahdistusta. Toisaalta, kyllähän tuo tietää, että olemme oven toisella puolella. Enkä ole edes varma, onko sillä eroahdistus vaiko vain tylsää.