Tänään oli treenipäivä. Nimittäin harjoiteltiin käyttäytymistä ihmisten ilmoilla. Pakkasin taskut täyteen veriplättyjä, kuivattua mahaa (YÖK!) ja frolicceja, jonka jälkeen laitoin Manan vöihin mazdan takapenkille ja suuntasin Turun keskustaan. Ekat pari sataa metriä ydinkeskustassa sadattelin mielessäni, että kylläpä neiti onkin innoissaan kaikista ihmisistä, autoista ja lastenvaunuista ja pohdiskelin, saanko sitä ollenkaan rauhoittumaan. Mutta arvatkaapas mitä - meitsi onnistui! Ruokabaari taskusta kuonoon oli Manalle ilmeisen mieluinen, joten se alkoi keskittymään minuun häiriötekijöitä enemmän ja saatiin jopa ihailevia katseita (tai ainakin mä haluan uskoa niin). Mana kulki kuin unelma, ihan mun vasemmassa jalassa kiinni, ja remmi pysyi löysänä lähes koko ajan. Vaikka vastaan tuli PALJON ihmisiä, joista osa piti jotain hölmöjä ääniä Manan huomion kiinnittämiseksi ja osa ei välittänyt ollenkaan, me onnistuttiin. Treenailtiin sitten siinä ohessa vähän sivulletuloa sekä muita perusjuttuja. Niin ja käytiin me kauppakeskus Hansassakin sisällä kääntymässä. Mana pysyi jatkuvasti täysin mun hallinnassa ja mä olin yhtä hymyä siinä vieressä. On se vaan NIIN hieno koira, kun sille päälle sattuu (ja muutenkin).

Yritän kyllä aina pitää tytön niin lyhyessä remmissä, ettei se pääse haistelemaan ihmisiä, kun osa voi oikeasti pelätäkin tuon kokoista koiraa. Muuten onnistuinkin tuossa, paitsi yhden naisen pohkeeseen tyttö pääsi antamaan pusun... Tämä rouva kulki meidän edessä rappusissa ja Mana onnistui pääsemään lipaisuetäisyydelle. Onneksi rouva oli selvästi koiraihminen, sillä hänen kasvoilleen levisi valtaisa hymy korvasta korvaan. Sen jälkeen hän alkoi hihkua miehelleen, että "mä sain pusun, mä sain pusun!". :)

Keskustassa tuli kaksi koiraohitustakin. Ensimmäinen oli kääpiöpinseri liikennevaloissa. Sen huomasin ihan liian myöhään (kun porukkaa oli ihan valtavasti ja se koira oli tosi pieni). Meni kuitenkin mainiosti, vaikka se toinen koira reagoikin tosi voimakkaasti ja oli tulossa päälle. Mana katsoi koiraa, mutta kääntyi heti sen jälkeen mun puoleen ja hanskattiin homma hyvin. Toinen ohitus oli saluki, joka ei ollut meistä yhtään kiinnostunut. Sille Mana nosti karvat ja vilkaisi, mutta tämän jälkeen keskittyi jälleen meikäläiseen ja taskusta löytyviin antimiin.

Muumikin pääsi treenaamaan kaupunkikäyttäytymistä, kun Isäntä vei neidin Kaarinan keskustaan. Tyttö oli kuulemma vähän poukkoillut kuono pitkänä kaikkien kiinnostavien hajujen perässä ja yrittänyt jokaisesta avonaisesta ovesta sisälle. Silti oli mennyt tosi hienosti eikä Muumi ollut pelännyt yhtään keskustassa olevia portaitakaan, joiden pohjasta näkyy läpi. Lisäksi ne portaat ovat aika jyrkät, mutta tyttö oli suoriutunut niistä kunnialla. Tämän jälkeen Isäntä oli vielä kotona treenannut Muumin jättämistä itsekseen kotiin ja oli mennyt mainiosti. Ensin tyttö oli ollut yksin viisi minuuttia ja sitten kymmenen, eikä se ollut hätääntynyt ollenkaan. Tosin se varmaan tiesi, että Isäntä puuhastelee puutarhassa. Ja lisäksi mä ja Mana oltiin lähdetty paljon aiemmin pois, joten Muumi ei jäänyt meidän perään itkemään.

Nyt olen hyvä vaimo -päällä ja teen mulle + Isännälle sisäfileepaistia + perunamuusia - eikä mitään pussimuusia vaan oikeista perunoista tehtyä sosetta. Hävettää tunnustaa, mutta en ole tähän kahteenkymmeneenviiteen ikävuoteen mennessä koskaan tehnyt perunamuusia potuista. Toisaalta, se einesmuusi on mun mielestä superhyvää, enkä tiedä, tuleeko toi mun perunasose yltämään samalle tasolle. Se jää nähtäväksi.