Tänään oli treenipäivä. Nimittäin harjoiteltiin käyttäytymistä ihmisten
ilmoilla. Pakkasin taskut täyteen veriplättyjä, kuivattua mahaa (YÖK!)
ja frolicceja, jonka jälkeen laitoin Manan vöihin mazdan takapenkille
ja suuntasin Turun keskustaan. Ekat pari sataa metriä ydinkeskustassa sadattelin
mielessäni, että kylläpä neiti onkin innoissaan kaikista ihmisistä,
autoista ja lastenvaunuista ja pohdiskelin, saanko sitä ollenkaan
rauhoittumaan. Mutta arvatkaapas mitä - meitsi onnistui! Ruokabaari
taskusta kuonoon oli Manalle ilmeisen mieluinen, joten se alkoi
keskittymään minuun häiriötekijöitä enemmän ja saatiin jopa ihailevia
katseita (tai ainakin mä haluan uskoa niin). Mana kulki kuin unelma,
ihan mun vasemmassa jalassa kiinni, ja remmi pysyi löysänä lähes koko
ajan. Vaikka vastaan tuli PALJON ihmisiä, joista osa piti jotain
hölmöjä ääniä Manan huomion kiinnittämiseksi ja osa ei välittänyt
ollenkaan, me onnistuttiin. Treenailtiin sitten siinä ohessa vähän
sivulletuloa sekä muita perusjuttuja. Niin ja käytiin me kauppakeskus
Hansassakin sisällä kääntymässä. Mana pysyi jatkuvasti täysin mun
hallinnassa ja mä olin yhtä hymyä siinä vieressä. On se vaan NIIN hieno
koira, kun sille päälle sattuu (ja muutenkin).
Yritän kyllä aina pitää tytön niin lyhyessä remmissä, ettei se pääse
haistelemaan ihmisiä, kun osa voi oikeasti pelätäkin tuon kokoista
koiraa. Muuten onnistuinkin tuossa, paitsi yhden naisen pohkeeseen
tyttö pääsi antamaan pusun... Tämä rouva kulki meidän edessä rappusissa
ja Mana onnistui pääsemään lipaisuetäisyydelle. Onneksi rouva oli
selvästi koiraihminen, sillä hänen kasvoilleen levisi valtaisa hymy
korvasta korvaan. Sen jälkeen hän alkoi hihkua miehelleen, että "mä
sain pusun, mä sain pusun!". :)
Keskustassa tuli kaksi koiraohitustakin. Ensimmäinen oli kääpiöpinseri
liikennevaloissa. Sen huomasin ihan liian myöhään (kun porukkaa oli
ihan valtavasti ja se koira oli tosi pieni). Meni kuitenkin mainiosti,
vaikka se toinen koira reagoikin tosi voimakkaasti ja oli tulossa
päälle. Mana katsoi koiraa, mutta kääntyi heti sen jälkeen mun puoleen
ja hanskattiin homma hyvin. Toinen ohitus oli saluki, joka ei ollut
meistä yhtään kiinnostunut. Sille Mana nosti karvat ja vilkaisi, mutta
tämän jälkeen keskittyi jälleen meikäläiseen ja taskusta löytyviin
antimiin.
Muumikin pääsi treenaamaan kaupunkikäyttäytymistä, kun Isäntä vei
neidin Kaarinan keskustaan. Tyttö oli kuulemma vähän poukkoillut kuono
pitkänä kaikkien kiinnostavien hajujen perässä ja yrittänyt jokaisesta
avonaisesta ovesta sisälle. Silti oli mennyt tosi hienosti eikä Muumi
ollut pelännyt yhtään keskustassa olevia portaitakaan, joiden pohjasta
näkyy läpi. Lisäksi ne portaat ovat aika jyrkät, mutta tyttö oli
suoriutunut niistä kunnialla. Tämän jälkeen Isäntä oli vielä kotona
treenannut Muumin jättämistä itsekseen kotiin ja oli mennyt mainiosti.
Ensin tyttö oli ollut yksin viisi minuuttia ja sitten kymmenen, eikä se
ollut hätääntynyt ollenkaan. Tosin se varmaan tiesi, että Isäntä
puuhastelee puutarhassa. Ja lisäksi mä ja Mana oltiin lähdetty paljon
aiemmin pois, joten Muumi ei jäänyt meidän perään itkemään.
Nyt olen hyvä vaimo -päällä ja teen mulle + Isännälle sisäfileepaistia
+ perunamuusia - eikä mitään pussimuusia vaan oikeista perunoista
tehtyä sosetta. Hävettää tunnustaa, mutta en ole tähän
kahteenkymmeneenviiteen ikävuoteen mennessä koskaan tehnyt perunamuusia
potuista. Toisaalta, se einesmuusi on mun mielestä superhyvää, enkä
tiedä, tuleeko toi mun perunasose yltämään samalle tasolle. Se jää
nähtäväksi.
keskiviikko, 2. heinäkuu 2008
Kommentit