1766164.jpg

1766165.jpg

1766166.jpg

1766167.jpg

1766168.jpg

1766169.jpg

1766171.jpg

1766173.jpg

1766177.jpg

1766179.jpg

1766181.jpg

1766182.jpg

1766183.jpg

Ihana päivä. Lämmintä (tai no - kuumaa) ja saatiin paljon taas aikaiseksi aidan parissa. Meitsiltä loppui kyllä reiskauskunto päivän aikana monta kertaa, jolloin piti vetäytyä pienelle tauolle sisälle. Mutta sitten jaksoin taas jatkaa ja nyt on jo melkein kaikki vaakalaudoitus paikoillaan. Vielä puuttuu ajoväylän suuntainen pieni pätkä kokonaan teräsjalkoja myöten, sen pariin me iskeydytään huomenna.

Koirienkin kanssa on oltu paljon, mm. leikitty pitkään pihalla. Mana nautiskeli sadettimesta, Muumi sen sijaan vähän pelkäsi sitä. Pitkälle lenkille ei olla vielä päästy, sillä täällä oli jo aamukasilta niin kuumaa ja aurinkoista, etten uskaltanut viedä neitosia kunnon lenkille. Kun aurinko laskeutuu, me rynnistetään ulkoilemaan :)

Eilen tein aika villin teon. Nimittäin olin iltakymmeneltä lenkillä molempien (!!) tyttöjen kanssa, vaikka se edellinen kerta olikin täysi fiasko. Mutta ajattelin, että elämässä pitää olla haasteita ja pakkohan noita on tuossakin asiassa kärsivällisesti kouluttaa. Kotikadullamme tuli jotain pikkutyttöjä kyselemään, saako koiria silittää. Sanoin, että "Joo, mutta pysykää te paikoillaan ja me tullaan teidän luokse". Lapset tottelivat hyvin ja mä sain taas arvokkaan tilaisuuden kouluttaa Manaa & Muumia. Pientä sähläystä oli ilmassa, mutta sain kuitenkin kummatkin neidit pysymään kiinnostuneina myös meikäläisestä. Ja kun päästiin niiden pikkutyttöjen viereen, niin koirat olivat tosi hienosti. Ainoastaan kerran Mana vähän hypähti ilmaan ja onnistui nuolemaan yhden lapsen naaman kokonaan limaisella kielellään ;) Mana ei tosin hypännyt päin, vaan suoraan ylöspäin, ja ainoastaan kuono kosketti lasta. Vähän pelkäsin, että Mana hyppää muksuja päin ja onnistuu kaatamaan jonkun, mutta turhaksi osoittautui tuo pelko. Eli jatkossakin pitää vaan rohkeasti tarjota koirille tällaisia pieniä arkipäivän haasteita ja iloita sitten niiden onnistuessa.

Samalla lenkillä vastaan tuli myös koira. Olin onneksi ottanut räminätölkin mukaan, sillä se on oikeastaan ainoa keino saada Manan alkamassa oleva rähinä loppumaan. Sillä kertaa tölkkiä ei kuitenkaan tarvinnut käyttää ollenkaan, sillä molemmat neidit olivat hiljaa. :) Ulkopuolisen silmin se ei ollut mikään malliohitus (= molemmilla tytöillä nelivedot päällä ja karvat pystyssä), mutta jokainen hiljainen ohitus on meidän perheessä mahtava juttu.