Jos jossain on pihalla on vapaana tottelematon koira, mä ja Mana kyllä saadaan tietää siitä. Nimittäin ne kaikki tulee meidän perään. Aina. Säännöllisesti. Joka hemmetin viikko, paikkakunnasta riippumatta. Eilen vuorossa oli jälleen uusi tuttavuus. Kotitien päässä olevan talon pihalta rynni meidän perään suunnilleen Manan kokoinen koira, näytti aika nuorelta. Ei totellut isäntäänsä, vaan juoksi täyttä laukkaa meitä kohti. Mana alkoi räyhätä, itse olin ihan hiljaa, koska jos alan riehua, kiihtyy Mana lisää. Kun koira pääsi meidän lähelle, huitaisin sitä kävelysauvalla. Oli pakko, koska en todellakaan tahdo juoksuisen nartun lähelle minkään sortin koiria ja muutenkin olisi kohtuutonta vaatia, että vaan avosylin vastaanottaisin kaikki kuritta meitä kohti laukkaavat hurtat. Hädin tuskin hipaisin koiraa, mutta se hämmentyi kohti iskeytyneestä sauvasta, vinkaisi ja perääntyi. Mä roikuin kaikin voimin kiinni Manan remmissä ja yritin pitää tilanteen hallinnassa. Lopulta tunkeilija luovutti ja lähti luikkimaan takaisin pihaansa. Sen omistaja oli ihan hiilenä koiraansa ja nappasi sitä niskasta kiinni, jonka jälkeen hurtta alkoi huutaa kuin tapettava sika. Kävi mun sitä vähän sääliksikin, vaikka yleensä olen ihan raivona irtokoiriin (tai lähinnä niiden piittaamattomiin omistajiin). Tosin tämä omistaja oli paljon fiksumpi, huikkasi jopa anteeksipyynnöt perään.

Kyllä mua silti nyppii, että ihmiset pitävät koiriaan pihoilla vapaana ja aiheuttavat säännöllisesti sydämentykytystä tuntemattomille. Ja ottaa päähän sekin, että jokainen tämmöinen tapahtuma vaikeuttaa Manan räyhäämättömyystreeniä merkittävästi ja joudun tekemään kahta enemmän duunia koiraohitusten kohdalla. Monet ihmiset ajattelevat vaan tiukasti omaa napaansa ja sitä helppoutta, kun koira voi vaan chillailla pihalla itsekseen, vailla huolta aidoista tai hihnoista. Näistä idiooteimmat katsovat asiakseen solvata tapahtuman jälkeen tiellä rauhassa kulkenutta koirakkoa, vaikka vain asiallisesti heille kommentoi, että tottelemattomat koirat tulee pitää kytkettyinä.

Kaiken lisäksi, siinä eilisessä rytäkässä multa katkesi kaksi hienoa kynttä.