Eilen tuli taas tappelu. Ei mikään kovin paha, mutta tappelu kuiteski. Muuten välit ovat neideillä hyvät, mutta kotiinpaluusta on tullut nyt ainakin Manan juoksujen ajaksi ongelma. Eilenkin pidin neidit lempeästi kädelläni toisistaan erossa eikä Mana haastanut Muumia mitenkään. Tai vähän oli karvat pystyssä, muttei pahasti. Kun karvat laskivat, päästin neidit toisiaankin haistelemaan ja lähdin hakemaan Manan pantaa keittiöstä. Silloin Mana alkoi alistaa Muumia eikä lopettanut, vaikka toinen vinkaisi. Tästä kimmastuneena Muumi hermostui ja niinpä ne kävivät toistensa kimppuun eteisessä. Oli aika pahannäköistä ja -kuuloista, pelottavaa jopa. Heitin hanskat kuonoja päin, jolloin tytöt hämmentyivät pariksi sekunniksi ja irrottivat otteensa. Silloin menin väliin ja estin yhä ärisevien koirien pääsemisen toistensa kimppuun. Vähän kyllä huoletti, kun mua oli vaan yksi, niitä kaksi ja molemmat ihan raivoissaan. Muumikin ärisi siihen malliin, että oksat pois. Mutta ymmärtäähän sen, että hermot menee. En minäkään kauheasti tykkäisi, jos joku koittaisi jatkuvasti hyppiä silmille.

Loppuiltakin meni vähän omituisesti. Tai siis välillä makoilivat keskenään ihan vierekkäin ja lenkilläkin oltiin yhtä suloista perhettä. Mutta kerran Manan piti häätää Muumi pois tuoliltakin isottelemalla ja viemällä sen paikan. Ja kun otin Manalta lelun leikin jälkeen pois, ärähti se siitäkin Muumille.

Nyt on ollutkin niin ihanan rauhallista ja tasaista meillä, että on vissiin aikakin tapahtua. Pitää vaan olla aiempaa tiukempi noiden kanssa, koittaa ennaltaehkäistä kaikki tappelut ja vahvistaa Manan asemaa. Niin ja toivomme tietty, että tämä liittyisi juoksuihin ja loppuisi pian. Manalla on nyt/pian parhaat tärppipäivät menossa. Verta tulee vielä ihan vähän, mutta häntä kääntyy jo reippaasti sivulle ja merkkailupissoja pitää tehdä kuin uroskoira ikään.

Isäntä heitti ilmoille fiksun teorian Manan isottelusta. Nimittäin aiemminhan tytöt pääsivät leikkimään vapaana keskenään. Leikin ohessa ne saivat osoitettua oman paikkansa laumassa ja purkamaan muutenkin keskinäisiä jännityksiään. Enää ei ole aitoja tontin ympärillä ja nurmikkoakin pitää varjella, jotenka tytöt eivät ole leikkineet. Se voisi olla yksi syy tähän. Odottelemme siis juoksujen loppumista ja menemme sitten koirapuistoon. Pitää vaan valita joku rauhallinen ajankohta, kun ei me siellä muiden ihmisten koiria niin kauheasti kaivata ;)