Kotona on aika räjähdysaltis tunnelma, nimittäin Mana isottelee edelleen. Alkuviikosta tytöt ottivat yhteen mun tultua kotiin, enkä saanut niitä lopettamaan. Onneksi mitään isoja vaurioita ei tullut – vain muutama hampaanreikä siis. Mutta fyysisiä vaurioita enemmän varmasti henkisiä, sillä nyt Muumia selkeästi jännittää Manan lähellä erityisesti juuri tuon kotiintulon yhteydessä. Muutenhan nuo ovat kuin bestikset yhdessä. Ei pysty ymmärtämään. Yritän nyt entistä paremmin rauhoittaa tilanteen kotiin tullessa ja vasta kun jännitys on kokonaan ohi, lähden viemään neitejä pihalle. Muuten räjähtää taas ja siitä mä en tykkää yhtään.

Rakensin misseille pienen ulkoaitauksen, niin niiden ei tarvitse hengailla remmeissä kun teen pihahommia. Eilen ne pääsivät sinne ensimmäistä kertaa ja makoilivat kylki kyljessä, vaikka tilaa olisi ollut muuallakin. Katselin niitä vähän tippa linssissä ja ihmettelin, että on vaikea uskoa noiden ottaneen pari päivää sitten yhteen.

Eilen meidän pihan ohi kulki joku rouva, jolla oli sekarotuinen koiravanhus ja lyhytkarvainen valkoinenpaimenkoira. Mähän tietysti heti laukkasin tielle juttelemaan heidän kanssa ja tuli tosi kiva fiilis. Se valkkari oli 8 kk vanha ja aika leikkisä tapaus. Hain siihen sitten Muuminkin ihmettelemään ja ihmeteltäväksi, sillä se rouva ei ollut koskaan nähnyt pitkäkarvaista valkkaria. Oli tosi mukava hetki ihan tuntemattoman ihmisen ja koirien kanssa.

Kävin yksi aamu tyttöjen kanssa lenkillä metsässä. Laitoin ne pitkiin liinoihin ja annoin neitien juosta sydämensä kyllyydestä. Niillä näytti kyllä olevan hauskaa – ne hyppivät kannoille, kiipeilivät kalliota pitkin ja pari kertaa ottivat jokusen leikkihypynkin. Itse myöhästyin vähän töistä, mutta oli se kyllä sen arvoista.