Moni on varmaan kiinnostunut kuulemaan, kuinka yhteiselomme sujuu ja onko yhtä räjähdysaltista meininkiä. Sen kertominen on vähän hankalaa, kun en oikein itsekään tiedä. Mana on rauhoittunut hirmuisesti, eli ei ole jatkuvasti karvat pystyssä. Mutta edelleen kotiinpaluu on tiukka paikka ja siinä joutuu ihan tosissaan olemaan tarkkana. Muumia myös jännittää aika paljon semmoiset hetket, joissa Mana makaa jossain ja Muumin pitäisi kulkea sen ohi. Onneksi ne eivät kuitenkaan Manalle ole mitenkään merkittäviä eikä tilanne ole silloin oikeasti uhkaava. Pari päivää sitten iltalenkillä molempien kanssa meinasi kyllä olla liriset paikat, kun Mana ärähti Muumille jostain hajusta. Ehdin jo ajatella, että jos ne nyt alkavat ottaa matsia lyhyessä hihnanjakajassa, en pysty millään erottamaan niitä. Mutta onneksi se ei mennyt semmoiseksi ollenkaan – Muumi perääntyi ja Mana sai omia hajun kokonaan itselleen. Piti vissiin vaan näyttää, että Hänen Suuri Korkea-arvoisuus päättää, kuka haistelee mitäkin.

Eilen tein missien kansa historiaa iltalenkillä. Ajattelin nimittäin itse lenkittää ne molemmat, jotta Isäntä voi rauhassa jatkaa rikkaruohojen kitkemistä (mikä ei mua huvittanut yhtään). Kun vastaan tuli koira, olin ihan varma, että pieleen menee. Mut ei! Karvat oli kyllä molemmilla pystyssä ja Muumi alkoi vähän edistää, mutta haukuttu ei yhtään :) Mana oli tiukassa katsekontaktissa ja Muuminkin tuli aina käskettäessä hakemaan herkun. Olin NIIN ylpeä. Ja jokunen metri sen jälkeen tien molemmilla puolilla oli haukkuvia koiria ja niistäkin päästiin ohi vähintään yhtä hienosti. Kyl mun bebet osaa <3