Sunnuntaina lenkki meni ihan poskelleen, kun jäniksiä oli IHAN joka puolella. Niitä oli kymmenisen ja ne juoksivat niin pellolla kuin tiellä. Muumi tyytyi tuijottelemaan niitä, mutta Mana meni heti kierroksille. Koska en saanut siihen enää otetta, tein U-käännöksen ja palasin kotiin. Ajattelin säästää omia hermojani :) Tänään koin ihan erilaista, kun Mana tyytyi vain vilkaisemaan jänistä ja valitsi mut sen sijaan. Sama toistui tien ylittäneen kissan kohdalla (ei ollut musta, hehe). Päästiin myös kaverisakemannista ohi, joka on aina ollut Manalle ihan mahdottomuus. I'm so terribly happy! <3 Sakun taluttajakin huusi meille perään, että pirun hyvin meni. XD

Mitäs muuta, hmm... Ilmassa on edelleen isottelua, Manaa nyt taas kismittää joku juttu. Kunpa saisin muokattua neidistä lempeämmän ja rauhallisemman, olisi se täyden kympin koira. Muumi alkaa jo olla sellainen, kunhan hihnassa vetämisen saisi pois. Lisäksi toivoisin, ettei se hätääntyisi niin helposti.

Työpäiviä on jäljellä enää 18, sit alkaa odotettu kesäloma.