Haimme Manan ja Muumin eilen illalla kotiin ja voi sitä jälleennäkemisen riemua! Muumi oli ensimmäisenä portilla vastaanottamassa vieraita häntä vispaten (aluksi se tosin kyllä haukkuikin), Manaa ei vielä siinä vaiheessa näkynyt kuin vilahdukselta. Mutta kun pääsimme kunnolla pihalle, se tuli sieltä hyvin yllättyneen oloisena ja ”sekosi” sen jälkeen. Yritti hyppimällä päästä nuolemaan naamaa ja kiehnäsi ympärillä häntäänsä heiluttaen. Oli se kyllä ihanaa. <3

Näimme Manan pennutkin, joita on enää valitettavasti kaksi. Yksi tytöistä oli kuollut ilmeisesti ripuliin ihan hiljattain. Ne kaksi jäljellä olevaa olivat kyllä valtavan kauniita ja suloisia, sellaisia pehmoisia karvapalleroita.

Automatkalla Mana ja Muumi matkustivat tyytyväisinä takapenkillä, Mana taisi vähän torkahdellakin. Yhteinen aika kasvattajan luona on tehnyt niille hyvää, sillä Mana ei puolustanut Muumilta juuri mitään. Annoin niille ruokaakin samassa huoneessa – molemmat kyllä ahmivat omansa, mutta antoivat toistensa syödä rauhassa. Yönkin ne nukkuivat tosi somasti ja ihan hiljaa.

Aamulla ihastelin, kun tytöt leikkivät kahdestaan pihalla. Ne jahtasivat vuoroin toisiaan ja välillä piti tulla sisälle hakemaan rapsutuksia. Nyt on kyllä onnellinen olo! Koko perhe on koossa :)