Kun tulin eilen töistä kotiin, löysin meidän aidasta kiipeilemästä pari nuorta jantteria. Toinen niistä asuu meidän naapurissa, toinen oli joku sen kaveri. Menin siihen viereen ja pyysin nätisti, että tulkaahan pojat pois meidän aidalta. Mä luulin, että hommahan ois ollut tällä selvä, mut ei. Pikkumarakatit alkoivat inttää, että "miks, kyl meil on oikeus tässä kiipeillä". Meinasin hämmentyä, mutta eipä auttanut muu kuin suoristaa ryhti ja ottaa oikein aikuismainen puhutteleva äänensävy ja sanoa, että aita on meidän tontilla, se on meidän rakentama eikä se ole mikään kiipeilypuu. Kerroin, että meillä on kaksi isoa koiraa, joiden takia olemme tehneet tuon aidan. Saapi nähdä, menikö käsky perille. Se naapurin pojan kaveri oli ainakin niin uskomaton tapaus, etten yhtään ihmettelisi, vaikka kiipeily jatkuisi tuttuun malliin. Kyllä mä ymmärrän, että lapset ovat omasta mielestään maailman napoja, mutta toi eilinen käytös oli kyllä ihan ruokotonta.