Meidän Mana on aikamoinen. Se nimittäin toissapäivänä Isännän tullessa kotiin yritti jälleen alistaa Muumia ja ärisi. Kun Isäntä puuttui tilanteeseen, tyttö tiukensi otetta ja teki Muumille hampaanjäljet korviin. Ei mitkään pahat, mutta ikävä juttu kuitenkin. Puhdistimme korvat Betadinella. Onneksi Muumi ei tunnu olevan moksiskaan Manan isottelusta, vaikkei tuo tietysti hyvää tee niiden väliselle suhteelle.

Nyt olemme sitten tehneet niin, että kotiin tullessa neidit käsketään istumaan jo ennen välioven avaamista. Sieltä tullaan sitten rauhallisesti sisälle ja jos pyllyt nousevat maasta, menee ovi taas kiinni. Kun päästään koirien luokse, vapautetaan ne käskyn alta, mutta pidetään silti erillään. Itse olen mennyt kyykkyyn ja silitellyt molempia rauhallisesti sekä samalla estänyt lempeästi Manan pääsemisen Muumin lähelle. Muumi yleensä meneekin mun selän taakse ja Mana jää mun etupuolelle. Mana on (toivottavasti vain juoksuista johtuen) kuin viritetty ase ja nykyään se nostaa Muumille aika herkästi niska- ja selkäkarvat pystyyn. Täytyy vaan yrittää estää isottelut ja toivoa, että tämä on taas vain jokin Manan kausista. Onneksi se ei ärhentele Muumille muissa tilanteissa, joten ei tarvitse olla varpaillaan koko aikaa.

Feromonihaihdutinkin on ollut nyt monta päivää poissa seinästä, sillä se säiliö tyhjentyi taas. Tuhoa ei ole silti onneksi tullut ja missit ovatkin pärjänneet mainiosti kahdestaan. Olen NIIN onnellinen, että se silmitön tuhoaminen loppui ja Muumi sopeutui meidän perheen jäseneksi. Vielä syksyllä tuli oltua onneton harva se ilta juuri Muumin kurjan olon ja tuhojen takia, nyt olo on ihan erilainen.