Tulin tänään treenaamasta tukka märkänä ja meikit pestyinä kotiin. Mana oli heti portilla häntä heiluen vastassa, mutta Muumia ei näkynyt missään. Lampsin sitten sisälle ja astuin eteiseen juuri kun Muumi oli tulossa vintinrappusia alas. Sen aistit terästäytyivät, karvat nousivat pystyyn ja ilmoille pääsi mahtavin haukku mitä olen koskaan kuullut. Se tunnisti mut vasta kun pääsi haisteluetäisyydelle ja sitten alkoikin häntä vispata hullusti.

Taidanpa siis jatkossa tulla kotiin vain nättinä enkä treenin jälkeisessä räjähdystilassa. Lisäksi murtovoroille pikku vinkki; meille ei kannata tulla. Saksanpaimenkoirastamme en tiedä, mutta tuo valkkarimme kyllä pistää porukkaa tarvittaessa ojennukseen.

Nyt Mies on Manan kanssa lenkillä ja mä Muumin kanssa kotosalla viettämässä hetkeä kahdestaan. On se kyllä vaan läheisyydenkaipuinen söpöliini, ihastuttava tyttö kyllä. Sen häntä heiluu ihan jatkuvasti ja suu näyttää olevan virneessä aina kun se läähättää. Nyt tuo jääkarhu/lammas makaa eteisessä ja odottaa muuta perhettä kotiin. Taitaa olla jo niitä ikävä ;)