Otsikon luettuanne voittekin varmaan arvata, että tytöt ovat pärjänneet koko päivän kahdestaan tekemättä juurikaan mitään luvatonta. Olen niiiiiiiiiiiiiiiiiiin iloinen, että tekisi mieli mennä pihalle tanssimaan ja hyppimään ;) Energiaa on kuin pienessä pitäjässä, vaikka just tulin bodypumpista ja aamulla on ollut superaikainen herätys. Mutta ei tunnu missään :D

Jotain pientä oli tehty: yksi aikakauslehti lattialla, satsuma lattialla ja tyttöjen touhuja nauhoittanut mikki pois paikoiltaan. Olipa Siipan tohveleista järsitty toista, mutta arvatkaapas mitä - Mana oli tehnyt sen (video todisti). Mutta siis pointti on se, että vahingot olivat tositosi pienet. Pöydiltä varastelu on ongelmana ihan eri luokkaa kuin sairaaloinen eroahdistus ja asunnon tuhoaminen.

Kiva myös, etteivät ole kinastelleet luista - Muumi kun puolustaa erittäin tiiviisti omiaan aina. Mutta ilmeisesti lenkki, ruokinta, raaka luu ja Radio Aalto ovat aika toimiva yhdistelmä. Jes ;) Mahtava fiilis.

Äsken kun tulin kotiin, molemmat tytöt hyörivät ympärillä. Huomioin niitä vasta kun ne lysähtivät makaamaan ja vastaanotto oli senkin jälkeen varsin kultainen. Muumi puski naamaa syliin ja Mana yritti kiikuttaa palloa.

On nuo vaan kyllä sellaisia epeleitä ;)