Tässä hieman kuvia viimeaikaisista tuhoista (pahin, eli kuva makuuhuoneestamme toissapäivänä puuttuu, sillä olin jo siinä vaiheessa liian hermostunut ottamaan kuvia). Toivottavasti lisää tuhoja ei pääsisi nyt ainakaan edes parin päivän sisällä tulemaan - hankimme nimittäin ihan kaikkiin oviin samanlaiset lukot kuin vessoissa. Toisaalta Muumi on kyllä todella fiksu koira ja saattaa oppia avaamaan nekin. Mutta nyt kaikki lukijat siellä - toivokaahan parasta.

896599.jpg

Yläkerran WC toissapäivänä. Punaisella matolla on kakkaa.

 

896610.jpg

Alakerran WC eilen. Lasinsirpaleita ihan joka puolella - hyvä, ettei ollut itseään loukannut.

 

896657.jpg

Kaikki meidän ovenkahvamme näyttävät nykyään tältä tai pahemmalta.

Haluan silti painottaa, että vaikka vikisenkin täällä Muumin paheista, pidän siitä kovasti. Ymmärrän myös, että se voi olla kodinvaihdoksesta sekaisin ja reagoi nyt tällä tavalla. Tiedän kuitenkin myöskin sen, että tällainen taipumus tuskin menee itsestään ohi. Yritämme nyt Siipan kanssa saada kaikki mahdolliset ovet teljettyä niin, ettei se pääse mihinkään sellaiseen huoneeseen, jossa on esineitä. Jos se ei auta, alan tosissani harkita esimerkiksi lukollisen ulkotarhan rakentamista (ja sinne tietysti lämmitetty koppi), tarpeeksi isoa sisähäkkiä tuskin löydän (tuon kokoisella koirallahan sen pitäisi olla suunnilleen parisängyn kokoinen). Myönnän myös, että olen tositosi väsynyt tähän kaikkeen.