Uusi vuosi jännittää, sillä aavistelen, että Muumi pelkää raketteja. Se kun säikkyy kaikkia muitakin kovia ääniä ja mm. äkillisiä liikkeitä.. Meille tulee silloin illalla muutama kaveri kylään, joten ei onneksi tarvitse jättää neitejä kahdestaan vaan voin valvoa niitä siinä samalla. Pyydän myös vieraita huolehtimaan siitä, etteivät tytöt pääse ulos ilman mua tai Isäntää, lisäksi laitan musiikin soimaan ja peitän ikkunat verhoilla. Kyllä se siitä näillä keinoin varmasti, kunhan kukaan ei ala lohduttelemaan koiria ja voivottelemaan niille kun ulkona paukkuu.

Muumi ei ole tuhonnut nyt mitään pitkään aikaan, mutta yhden oudon tavan se on onnistunut kehittämään. Nimittäin niiden omalla nojatuolilla oleva viltti on joka kerta kiskottu lattialle. Seurasimme tilannetta noin viikon verran ja tänään otimme viltin ekaa kertaa nojatuolilta pois, jottei koe sitten tarvetta kiskoa sitä. Toivottavasti tyttö ei nyt keksi jotain korvaavaa tekemistä.

Manalle tilasimme terrieri.net-nettikaupasta oman kurahaalarin sekä uudet kynsisakset, muttei niitä ole vielä kuulunut. Joulu taisi sekoittaa vähän toimitusaikoja. Mutta jos hyvin käy, saamme ne jo tänään. Näin ainakin toivon, niin ei tarvitsisi viikonloppuna ulkoilla ilman suojaa.