Otsikko sen jo kertookin, eli kotona on ihan ihmeellisen hiljaista nyt kun Mana on poissa. En ole tottunut siihen vielä yhtään ja erityisesti aamuisin unenpöpperöisenä odotan, koska se tulee häntä heiluen herättelemään. Agilitykepit jätin toistaiseksi vielä pihalle odottamaan, vaikka ihan hyvin voisin ne hetkeksi kerätä poiskin. Melkein kaikki luut olen sentään jo siivonnut kaappiin, myös Manan rakas korispallo pääsi hetkeksi lepäämään pihavarastoon.

Ikävä on jo kova, mutta sen kanssa on vain opittava elämään. Sulho voisi viedä vaikka mut jonnekin romanttiselle retkelle - nyt kun ei tarvitse huolehtia koirastakaan sen aikana (wink-wink). <3