Eilen oli Mana-muru Maximuksen vuoro päästä vapaamuotoiseen koirankoulutukseen. Niinpä meikä änkeytyi auttamatta pieneksi jäävään kevyttoppapukuun (tarttis jossain vaiheessa vaihtaa isompaan), täytti taskut herkuilla ja leluilla, jonka jälkeen suhasimme Kaarinan keskustaan treenaamaan. Manan kanssa saa aina (tai ainakin ennen sai) jännittää, millainen päivä sillä sattuu olemaan. Nyt tyttö on käyttäytynyt mitä kultaisimmin joka ikinen kerta. Okei, okei, kyllähän neiti eilenkin muutamaan otteeseen räjähti möykkäämään kun kävi aika tylsäksi ja joku "tuijotti", mutta rälläkkä ei jäänyt päälle vaan sain huomion aina itseeni. Tyttö seurasi kuin unelma ja totteli kaikkia käskyjä, saatiin jopa kehuja muilta treenaajilta ja ihastuneita huokauksia <3 Neiti selvisi leikiten ritilärappusista, joissa itseäkin melkein hirvittää, huristeli ammattilaisen elkein hississä mun kanssa, selviytyi leikiten kerrostalon liukkaista rappusista, piti kontaktia yllä toisten koirakoiden välissä pujotellessa ja vaikka mitä. Mana on niin täydellinen tyttö, mun oma pieni sakemannimuru.