Meillä kotona minä olen paha poliisi ja sulho hyvä poliisi. Olen aina hääräämässä Manan kimpussa kaikenmaailman tuubien, pillereiden, kynsisaksien, punkkipihtien, korvalääkkeiden yms. kanssa. Niinpä Mana ottaakin heti kasvoilleen epäluuloisen ilmeen nähdessään minut jonkun purkin kanssa. Toki sulhokin auttaa, mutta minä olen enimmäkseen vastuussa lääkinnästä ja hoidosta. Ihan omasta tahdostani myös, sillä näin pysyn laskuissa siitä, mitä tabuja tyttö on jo saanut ja montako kertaa "pattirasvaa" pitää tänään vielä levittää.

Mutta se epäilyttää, että alkaako Mana kohta kammoksua mua. Pitää ehkä mua ilkeänä ja ikävänä, kun olen kokoajan tekemässä sille jotain epämiellyttävää tai ainakin epäilyttävää. Vastapainoksi kyllä teen Manan kanssa paljon kaikkea kivaakin, sillä haluan luottamuksen pysyvän kunnossa. Ainakin yhteinen agilityharrastuksemme auttaa - harmi vain, että päästään tiineyden takia treenaamaan sitä vasta pentujen synnyttyä. Jouduin nimittäin ilmoittamaan meidät pois kurssilta astutusreissun ja sen jälkeisen kahden rauhallisesti otettavan viikon takia.