Suunnilleen neljän tunnin päästä avaan ulko-oven ja tarkastan tilanteen. Jos (kun?) siellä on taas tehty tuhoja, siivoan ne rauhallisesti ja katson netistä, mitä säädöksiä on olemassa ulkotarhausta varten. Sitten nimittäin ei voi enää muuta kuin teljetä tyttö sellaiseen yksinolojen ajaksi kunnes saadaan se opetettua sietämään mun ja Siipan poissaoloa.

Ostin tänään myös Jan Fennellin "Kuuntelen koiraani" -kirjan, jonka olen jo kerran lukenutkin. Silloin kiinnitin huomiota tosin eri asioihin, sillä Manan kanssahan meillä ei ole ollut koskaan mitään ongelmia yksinjäämisen kanssa. Kirjastossakin opus olisi ollut, mutta pitäähän sitä kai joskus kirjoja oikein ostaakin.

Eipä Manakaan muuten eilen kovinkaan ruusuisesti käyttäytynyt: räyhäsi lenkillä ja karkasi linnun perään. Syy on kyllä varmasti suoraan minussa, sillä olin lenkille lähtiessäni ihan loppu Muumin tuhoamisvimman takia ja kyllähän koirat huomaavat tuollaiset asiat. Puhkuin kiukkua meidän painellessa pihalla - harvoin tulee edes tehtyä yhtä tehokasta lenkkiä, sillä sykkeetkin nousivat siinä reippaillessa mukavasti.

Minä niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin toivon, että me saamme jonkun järjen tähän touhuun. Mutta senkin kyllä tiedän, etten voi joka arki-iltapäivä siivota tuhoja kotona ja aina aamuisin toivoa, että "kunpa tänään ei särkyisi mitään arvokasta tai tärkeää". Niin ja sekin olisi kivaa, ettei Muumi siirtyisi tavaroiden puuttuessa purkamaan seiniä ja lattioita.