Meillä menee kivasti ja iloitsen valtavasti siitä, kuinka hyvin Muumi on sopeutunut osaksi laumaa. Tuhoja se ei ole tehnyt nyt minkäänlaisia ja vaikuttaa aidosti onnelliselta koiralta meidän kanssa. Erityisen iloinen olen Muumin luonteesta ja siitä, kuinka paljon se tykkää läheisyydestä. Jos vaikkapa istun lattialla, se on heti änkeämässä syliin ja tulee monesti muutenkin ihan kylkeen kiinni. Ja sen kammotuksen, metallihäkin, saimme viedä sivuvinttiin jo jonkin aikaa sitten.

Ihanasti menee myös Manan kanssa, joka käyttäytyy sekin kuin unelma. Tänään aamulenkillä tuli koira pitkästä aikaa vastaan, vieläpä kapealla pyörätiellä. Pääsimme sen ohi haukkumatta ja löysällä hihnalla – ihan uskomaton juttu! Etenkin siksi, ettei sitä ennen ollut pitkään aikaan tullut yhtään koiraa vastaan. Mana antaa myös käsitellä itseään niin uskomattoman hyvin, etten voi olla muuta kuin onnellinen – kynsienleikkaus sujuu kuin leikki vain ja esim. kurahaalarinkin saa pukea sen päälle ilman mitään vastarintaa.

Sanommekin tyttöjä välillä siskoksiksi, kun ne tulevat niin hienosti toimeen keskenään. Enää Mana ei edes kiusaa Muumia loputtomilla leikkiinkutsuyrityksillään, vaan elelee sen kanssa rauhallisesti.

Hyvistä kokemuksista rohkaistuneina vietimmekin viime lauantain ystävien bileissä, joihin myös koiramme olivat tervetulleita. Tytöt käyttäytyivät siellä tosi kivasti, ellei pientä alku- ja lenkillelähtöhäsläystä lasketa. Ne ottivat tuntemattomatkin vieraat vastaan hienosti ja ainoat haukut illan aikana kuultiin, kun juhlien isäntä otti akustisen kitaran käteensä. Kitara kumahti ja Muumi säikähti ihan hirveästi – niinpä naapurit saivat nauttia muutaman sekunnin möykästä yhdeltä aamuyöllä. Sain onneksi tytön hiljenemään nopeasti ja sen jälkeen tutustuimmekin kitaraan yhdessä koko porukka.

Tietäisittepä, kuinka tykkään noista meidän tytöistä ja kuinka onnellinen olen siitä, että meidän arki alkoikin sujua. Tässähän ihan herkistyy <3