Sain Isännältä juoksutsempparikännyn yllärilahjaksi lauantaina ja olen ihan innoissani siitä. Siihen saa ladattua läjäpäin biisejä, joita voi kuunnella treenatessa. Ja se mittaa sykkeet, juostut ja kävellyt kilsat + vaikka mitä muuta mahtavaa. Nyt oon sitten Manan kanssa viilettänyt tuolla kaduilla, saapahan sekin vähän erilaista treeniä. Mun kunnolla ei pitkään juosta, joten Mana ehtii hyvin myös haistella lajitovereidensa terkut. Ei musta mitään maratoonaria koskaan tule, mutta jospa tuota kuntoa saisi kasvatettua vähän lisää.

Viikonloppuna meillä kävi myös kylässä mun perhe + siskon brittipoikaystävä. Jännitin kovasti etukäteen sitä, kuinka hurtat päästää vieraan herran sisälle. Olinkin ihan ihmeissäni, kun ne eivät edes haukkuneet. Sähläsivät kyllä enemmän kuin laki sallii, mutta olivat sentään hiljaa. Poikaparka piti vaan munistaan kiinni – taisi pelätä, että nuo hirmut nappaa ne irti. ;)

Torstaina menen kuuntelemaan Auran Nuuskujen koulutusinfoa syksyllä alkavista kursseista. Saas nähdä, mihinkä niistä sovittaisiin.

Sitten vielä semmoinen juttu, että Muumilta lähtee edelleen ihan TÖRKEÄSTI karvaa. Sitä on joka puolella talossa, vaikka ahkerasti imuroin. Jos neitiä nyppii, karvaa lähtee ihan tukottain irti. Onneksi missi tykkää harjaamisesta ja nyppimistäkin se kyllä sietää :D