Eilen kävimme totuttamassa Manaa jälleen koira- ja ihmispaljouteen. Tällä kertaa kohteena oli kääpiökoirien Match Show Metsämäen raviradan parkkipaikalla. Ensin Mana veti ja oli superkiinnostunut muista, tosin ei juurikaan haukkunut. Aika pian tottui kuitenkin hyvin ja pienellä seuraamisharjoituksella sainkin sen kiinnostumaan minusta ympäristöä enemmän.

Lisäksi joku aivan tuntematon herrasmies tuli silittelemään Manaa, kysymään sen kasvattajaa ja kehui tyttöämme kovasti. Hänellä on itselläkin pari sakemannia ja oli oikein silminnähden ilahtunut Manan ulkonäöstä. Mana tosin ei ollut niin kiinnostunut hänestä - lähinnä tuntui vain ihmettelevän, että miksi tuokin tahtoo minua silittää. Niin no, Mana ei ole oikein koskaan ollut silittelyjen perään. Enemmän se tykkää actionista. ;)