Pah, tuntuu, ettei ole mitään asiaa, kun kaikki menee niin hienosti. Negatiivisista jutuista on niin paljon luontevampaa vuodattaa (kuten blogin osoitekin jo vihjaa), mutta tasaisesti soljuva elämä tuntuu semmoiselta, ettei se voi ketään kiinnostaa. Mutta kerronpa silti, mitä meille kuuluu. :)

Neitoset tulevat mainiosti juttuun keskenään ja ryhtyvät leikkimään aina päästessään ulos yhdessä. Korkean aidan ansiosta ei ole tarvinnut haukkuremakoita kuunnella, kun tytöt eivät välttämättä huomaa ollenkaan ohikulkijoita. Ainoa miinuspuoli tässä kaikessa lystissä on se, että ulospääsystä on tullut vähän liiankin hieno juttu koirille. Mana on ainakin aika mahdoton ulos mennessä, se saattaa huutaa suoraa huutoa ja häslätä kuin heikkopäinen. Panostetaan kyllä tuommoisen poiskitkemiseen, eli ollaan jatkuvasti menevinämme pihalle. Jos alkaa sähläys, ovi menee kiinni ja lysähdetään sohvalle. Ehkä pieniä tuloksia on jo saavutettu (iso kiitos tästä Isännälle), mutta kyllä sitä työnsarkaakin vielä riittää.

Eilisen myöhäisillan vietin pihalla neitien kanssa. Ensin treenasin Muumin kanssa hetken sivulletuloa ja leikittiin, sen jälkeen päästin Manankin ulos ja annoin niiden leikkiä keskenään. Hauska hetki viimeisteltiin pitkällä etsintäsessiolla, jonka aikana paiskoin pieniä veriplätyn palasia ympäri pihaa. Lahjakkaita tyttöjä nuo kyllä ovat. Hännät heiluen nuuskuttivat menemään ja putsasivat pihan herkuista.

Seuraava pihaprojekti meillä on jo tiedossa tämän massiivisen aita- + pihanmuljausurakan jälkeen. Nimittäin pihavalot pitäisi jostain hommata ja asennuttaa. Voi tosin olla, ettei tehdä sitä vielä tänä syksynä. Joskus kuitenkin.