Täytyypä taas tulla hihkumaan, kuinka viisaita, suloisia ja mahtavia nuo meidän tytöt ovat. Tänään aamulenkillä sain viimeksi olla ylpeä Manasta, jonka kanssa pääsin kapealla tiellä murisevan koiran ohi ilman kyttäystä, vetoa tai möykkää. Aiemmin meillä meni aina pieleen ja muilla hyvin, mutta nyt tuntuu menevän juuri toisin päin :) Ohituksen jälkeen Mana pääsi jälleen riehumaan köyden kanssa ja voi että kun sillä oli hauskaa. Mäkin innostuin niin, että hengästyin. ;)

Eilen koettiin vastaavia onnistumisen elämyksiä, kun ohitimme erittäin kiukkuisena haukkuvan ja hyökkäysliikkeitä tekevän rotikan lähes yhtä hienosti kuin tuon tämänpäiväisen tapauksen. Tai Mana kyllä haukahti kerran, mutta se oli enemmänkin sellainen huolestunut haukahdus. Jälkeenpäin huokaisin helpotuksesta, sillä se rotikka oli oikeasti tositosi vihaisen oloinen ja jos hihnan päässä olisi ollut joku muu kuin mittavilla hauiksilla varustettu vajaa 100-kiloinen mies, niin… Mutta onneksi otus pysyi remmissään eikä sattunut mitään.

Elämä hymyilee muutenkin, sillä sain meiliä toisen Manan pennun omistajalta ja näin kuviakin. Täytyypä kysyä, saisinko laittaa niitä tännekin katsottavaksenne. Virna on pennun nimi ja luonne muistuttaa ilmeisesti häkellyttävän paljon tuota meidän rämäpäätä. On sekin vaan ah niin söpö. Mutta ihmekös, kun sillä on niin upea emo. <3

Koirat ovat muuten jälleen ihan kunnossa, Mana ei enää ole ykäillyt ja Muuminkin maha on OK. Onneksi, niin ei tarvitse olla neideistä huolissaan.