Nyt se sitten varmistui: edellisestä omistajasta ei ole apua. Hän ei halua ottaa tyttöä enää takaisin ja suosittelee edelleen häkkiä tai sitä ulkotarhaa. Lisäksi hän neuvoi pyytämään apua joltain koirakouluttajalta. Olemme siis omillamme.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Nytpä ei sitten auta muu kuin heittää ajatukset ehjästä kodista unholaan ja yrittää auttaa Muumia pääsemään jotenkin eroahdistuksensa yli. Kiertoon en sitä halua enää antaa, mutta olisin mieluiten palauttanut sen edelliselle omistajalle. Mutta koska hän käänsi selkänsä, ei voi mitään.

 

Voi kunpa olisin jossain sellaisessa työssä, jossa voisin pitää koiria mukanani tai edes käydä kotona kesken päivänkin. Mutta fakta on se, että koirien on pärjättävä se 8 h yksinään arkipäivät. Mana pärjää hienosti, mutta Muumi ei pärjää edes puolta tuntia.

 

Katsotaan, katsotaan. On vähän voimaton ja surkea olo. Toisaalta olen tietysti siitä jollain tavalla iloinen, ettei mun tarvitsekaan hyvästellä Muumia. Olenhan jo kiintynyt siihen, vaikkei se vielä omalta koiralta tunnukaan. Mutta pelkään, että Muumi tartuttaa tuon tuhoamisen ja ahdistuneisuuden Manaankin, jonka jälkeen kaaos on valmis. Meidän koti kun näyttää nyt jo siltä, että sen yli olisi ajettu jyrällä. Puhumattakaan koiran terveydestä – kuinka paljon hallaa sille voi tehdä tuo tuska, jota se kokee aina arkipäivisin…

 

Jatkamme siis yksinoloharjoituksia ja rajaamme jatkossakin tytön keittiön, olkkarin, makkarin, vessojen ja tietokonehuoneen ulkopuolelle. Jos koti tuhoutuu samanlaista kiihtyvää vauhtia, pitää kai tyhjentää tietokonehuone ihan kaikesta ja laittaa molemmat sinne yksinolojen ajaksi. Silloin meiltä tuhoutuisi vain yksi huone monen muun huoneen sijaan. Lisäksi täytyy varovaisesti alkaa jättää niille jotain laillista järsittävää kahdestaan jäädessään (vaikkakin sitäkin on jo kokeiltu ja tuho oli silloinkin ihan samanlainen).

 

Olemme kyllä hämmentäneet itsemme semmoiseen soppaan, että oksat pois. Mutta jos jotain kivaa tässä, niin Muumi on kotona ollessamme tosiaan kultaisin mahdollinen otus ja kuuntelee mm. luoksetulokäskyjä hienosti. Lisäksi Manan ja sen yhteiselo sujuu nätisti: ne syövät vierekkäin, leikkivät monta kertaa viikossa, Mana ei juurikaan puolusta Muumilta lelujaan (joista se oli aiemmin ihan hirveän mustasukkainen).

 

Tämä omistaja on vain vähän väsynyt.