Mana oli tänään aamulenkillä ihan mahdoton. Tempoili mihin sattuu ja mun piti säännöllisesti pysähdellä, jotta muisti olla vetämättä. Kaksi vastaan tullutta jänistä eivät auttaneet asiaa eikä sivukadulta peräämme heittäytynyt koirakkokaan. Niille Mana itse asiassa haukahteli ja tuijotti, ei reagoinut edes nimeensä. Uaah! Mun olisi pitänyt ymmärtää kääntyä, mutta minäpä kärsivällisesti yritin jatkaa lenkkiämme eikä siitä tullut yhtikäs mitään. Alkoi siis aamu mukavasti. Ei Mana nyt mitenkään räyhännyt, mutta oli kuitenkin ihan liian kiinnostunut niistä toisista.

Onneksi eilinen lenkki oli niin paljon mukavampi. Mana pääsi kuluttamaan energiaansa pellolle ja sen jälkeen vieläpä metsään – loppuillan se kuluttikin makoillen syvässä unessa. Muumikin pääsi piiiitkälle lenkille Isännän kanssa ja vastaan oli kuulemma tullut tosi paljon väkeä. Hienosti olivat kaikki ohitukset menneet, hyvähyvä!