Just nyt on mitä seesteisin olo. Istun lämpimänä hohkaavan puulieden edessä nojatuolilla Siippa, Mana ja Muumi lähettyvilläni. Lasissa on colaa (tosin Lidlin sellaista) eikä ole kiire mihinkään. Olo mahtavaan fiilikseen löytyy Muumista, joka pärjäsi tänään koko työpäivän tekemättä ollenkaan pahojaan.

Eilen Muumi oli murtautunut häkistään väkivalloin noin neljän tunnin yksinolon jälkeen ja loukannut samalla myös kuonoaan jälleen. Ne loput neljä tuntia se oli vain maannut ja hengaillut (video todisti). Niinpä sitten Siipan kanssa päätettiin ottaa hirmuinen riski ja jättää molemmat tytöt koko asuntoomme yksinolon ajaksi. Ja se kyllä kannatti - ainakin yksi päivä takana ilman mitään ongelmia.

Mietiskelin itsekseni, että mitäpä jos Muumi poteekin jotain ahtaan-/suljetunpaikankammoa? Mitäpä jos sillä ei olekaan eroahdistusta, vaan jokin muu ahdistus? Mitäpä jos rauhoittamiseksi tarkoitetut elintilan rajaamiset vain pahentavat tilannetta?

Okei, myönnän - vasta on yksi onnistunut päivä takana. Kyllähän Muumi silloin meille muutettuaankin pärjäsi joitain päiviä rajattuna osaan asunnostamme. Ehkä silläkin on hyviä ja huonoja päiviä - tämä sattui olemaan hyvä sellainen. Tai sitten löysimme avaimen onneen. Sanomattakin on kai selvää, että toivon jälkimmäistä.

Osansa saattoi tehdä myös se, että tänään aamukuudelta vedin lenkkivaatteet niskaan ja kävin Muumin kanssa pitkähköllä lenkillä. Lisäksi annoin molemmille tytöille ruoan hieman ennen, kun ne jäivät yksin. Näin aion toimia jatkossakin, eli hyvästi pitkät aamu-unet ja tervetuloa varhaiset lenkit. Eipä sillä - teen kyllä mitä tahansa, että saadaan taas rauha tähän kotiin.