Otsikkokin sen jo kertoo: pikkuisemme tiineys on jo kovin pitkällä. Meno on useimmiten enimmäkseen lyllertävää ja ruoka maistuu vaihtelevasti. Lisäksi Manalla on selkeästi aamupahoinvointia ja se tykkää hellyydestä ihan eri tavalla kuin aiemmin. Välillä se makaa hyvin masentuneen näköisenä - ei raukka ilmeisesti tiedä, miksi on vähän kurja olo ja miksei huvita leikkiä. Virkeä se on silti, mutta vähemmän energinen kuin yleensä. Laskeskelin, että maailmassa on parin viikon kuluttua pikkusakemanneja. Niillä on ainakin niin loistava emä, että ihmettelen, jos jokaisesta ei tule loistoyksilöä. Kivaa ja toisaalta surkeaa - sehän tarkoittaa, että suunnilleen viikon kuluttua Mana-muruni matkaa kasvattajalle ihan hullun pitkäksi ajaksi.

Niisk, tulee jo etukäteen ikävä!


Ei Mana silti niin väsynyt ole, etteikö se aina välillä jotain koiruuksia keksisi. Kuvassa murun tassut pienen pihankunnostusurakan jälkeen. ;)