Ihan oikeasti, nyt alkaa pikkuhiljaa tuo tuhoaminen riittämään. Tänään Muumi oli siis KAHDEN lukitun oven takana. Toisen oven lukon hän onnistui purkamaan (se saatiin tosin korjattua, eikä Muumi ollut kuitenkaan jostain syystä saanut ovea auki - se kun aukeaa avaajaan päin), vessan oven lukon hän oli myös onnistunut avaamaan (tai ehkä en ollut painanut ovea kunnolla kiinni). Vessassa olikin sitten kaaos. Ihan KAIKKI oli kiskottu alas hyllyiltä, mun Siipalta useita vuosia sitten saamani lasinen kylpyvaahtopurkki oli sirpaleina lattialla ja purkin sisältö oli tietysti valunut ympäri kylppäriä, sitä SAMAA Tigin purkkia oli jälleen järsitty ja joka kaapit oli avattu. Eteisessä, jossa Muumi siis vietti työpäivämme, on sen jälkiä melkein kattoon asti ja kaikki ovenvieruslistat ovat syvillä naarmuilla.

Meillä ei ole kohta enää edes kotia jonne palata, kun tuo purkaa sitä pala kerrallaan. Olen ihan hirveän väsynyt tähän kaikkeen.

Mana oli sen sijaan ollut erittäin kunnolla omalla puolellaan: mitään ei oltu avattu eikä seinille ei oltu hypitty. Alan jo miettiä, miksi ihmeessä otimme aikuisen koiran? Vaikka pidänkin Muumista kovasti, sen käytös rasittaa jo nyt ihan hirveästi. Ja joka kerta paluumatkalla töistä on ihan sydän kurkussa, sillä tiedän, että taas on jotain tuhottu.

Voi tsiisus.