Syksyllä 2007 Muumi oli ihan eri koira kuin nyt. Stressaantunut, ihmeissään, ei luottanut meihin yhtään. Esimerkiksi kun yritin leikata kynsiä, lähti neiti aina pakoon ja vastusti kaikin voimin. Kun sen syömää luuta koski, se katsoi epäluuloisesti ja roudasi herkkunsa pois. Kun sille heitti pallon, se ei edes kääntänyt katsettaan pallon perään. Oli ihan ihmeissään uudesta kodista ja uusista ihmisistä. Sen jälkeen neidistä on kuoriutunut mitä upein pakkaus. Eilen Muumi kääntyi makoilemaan selälleen kun leikkasin sen kynsiä, tunki tassua lähemmäksi ja näytti ihan oikeasti nautiskelevan olostaan. Rapsutin toisella kädellä tytön mahaa ja toisella napsin kynsiä lyhyemmiksi. Tänään jääkarhumme innostui leikkimään ulkona lumessa kuin pikkupentu - juoksenteli ympäriinsä ja kieriskeli hangessa. Sen jälkeen se yritti ottaa tassuillaan mun käsistä kiinni ja olisi suuhunsakin ottanut käden, mutta sen kielsin lempeästi. Sitten se alkoi kehrätä kuin kissa ja hihkui puhtaasta ilosta. Ihana, ihana tyttö.