Vähänkö naapurusto luulee, että olen sekaisin. Nimittäin olen nyt treenaillut kaikenmoista Manan kanssa aamulenkeillä. Porukka varmaan tukehtuu puuroihinsa, kun näkee siihen aikaan sakemannisirkuskoiran pujottelemassa lenkittäjänsä jaloissa, pyörimässä vimmatusti hänen edessään ja hyppimässä ojennettujen jalkojen yli. ;) Tänään käskin Manan menemään yhdellä parkkipaikalla olevien isohkojen kivien päälle ja tekemään siellä temppuja (tuli nääs hyvää tasapainoiluharjoitusta tottelevaisuustreenin lisäksi). Ja pistin hyppimään saman parkkiksen matalan aidan yli kuin agilityssä silloin muinoin. Oli hauskaa karvanaamalla ja omistajalla. :D Tosin sormet joutuivat vähän koetukselle – missi kun ei vielä ihan hanskaa sitä herkkujen nätisti ottamista. On kyllä työn alla sekin ja eiköhän me siinäkin jossain vaiheessa onnistuta.

Muumibuumia jännittää edelleen mun ja Isännän kotiintulo, eikä ihme, sillä Mana on edelleen kuin viritetty viulunkieli. Tai on se nyt käyttäytynyt paremmin kuin hetki sitten, mutta kyllä työnsarkaa riittää. Yhä edelleen joudun pitämään sen hetken erillään Muumista, koska muuten alkaisivat taas karvat pöllytä. Kun eteisen oven avaa, Muumi katselee usein ihan täpinöissään olkkarista tai keittiöstä ja lopulta uskaltautuu luikkimaan tulijan selän taakse turvaan. Siellä se sitten vähän tärisee, liekö innostuksesta tai pelosta. Mana saattaa vähän katsoa pahalla silmällä ja pyrkii menemään toisen luokse. Pidän vaan kädellä ne erillään ja sujuu ihan hyvin. Se Muumin tärinäkin loppuu aika nopeasti, kun ei tapahtunutkaan mitään kauheaa.