Muumi on tänään ensimmäistä päivää häkissä pidempään. Eilen se tosin hengaili siellä ihan vapaaehtoisesti (pidin ovea auki). BB:n ajaksi suljin häkin oven, jotta tottuu siellä olemaan ovi suljettunakin. Treenasimme myös sitä, että olimme kaikki muut lähtevinämme ulos, mutta Siippa jäi piiloon odottamaan. Ja hetken kuluttua Muumi yrittikin sitten murtautua häkistä ulos, mutta uskoi kyllä kieltoa.

Muumi on tosi vahva ja päättäväinen koira, joten pahaa pelkään, että se tulee häkistä läpi. Ja sittenpä vasta riemu repeää. Sitten en tiedä yhtään mitä enää tehdä :( Olen myös ihan hämmentynyt siitä, ettei edellisestä omistajasta tosiaan ollut auttajaksi tässä tilanteessa. Hän vain vetosi siihen, ettei koira voi tuottaa hänelle enää mitään kun ei ole enää jalostuskelpoinen, joten ei ota sitä takaisin.

Mutta jos tuo häkki pitää, niin kyllä me sitten pärjäämme.

Eilen unohdin muuten kirjoittaa, että nuo kaikki tavarat, jotka Muumi oli eilen tuhonnut, olivat olleet tuolla liukuovien takana. Muumi oli onnistunut taittamaan sitä ovea sen verran, että oli onnistunut kiskomaan ne esille tuhottavaksi.

En ole koskaan, milloinkaan, tavannut näin pahan häiriökäytöksen omaavaa koiraa. En ikinä. Voi kunpa tämä alkaisi sujua...