Me olimme lauantaina kekkereissä, joissa oli niin paljon porukkaa, etteivät koirat olisi mahtuneet mukaan. Jotenka neidit jäivät illaksi kahdestaan. Edellisellä vastaavalla kerralla Muumi oli ahdistunut yksinolosta outoon aikaan ja laittanut kämppää uuteen uskoon. Niinpä sitten jännitin, että toistuuko sama juttu myös tällä kertaa. Mutta arvatkaapas mitä – tyttöset olivat pärjänneet kotona hienosti. Ne olivat varmaan vaan nukkuneet, sillä lattia oli eteisen oven edestä lämmin. Siinä ne yleensä köllöttelevät vierekkäin jos on tarpeeksi väsy. :) Ja voi sitä onnen määrää, kun kolisteltiin sisälle. Muumi juoksi melkein katon kautta ympäri innostuksesta, Mana vispasi vain coolisti häntää sekä vinkui vähän.

Tänään aamulla taidettiin melkein kaikki olla sitä mieltä, että voi kunpa viikonloppu olisi jatkunut vielä. Nimittäin mun kello soitti kesken unien, enkä meinannut saada millään itseäni kammettua sängystä ylös. Muumi ravasi heti sängyn mieleen läähätyshymynsä ja patteria tarmokkaasti tamppaavan häntänsä kanssa, mutta Mana oli mun kanssa samoilla linjoilla. Se hoippui makkariin silmät ristissä ja päästi oviaukossa piiiiiiiiiiiitkän ja makoisan haukotuksen. Sen jälkeen rojahti makaamaan mun jalkojen juureen. Koitti ehkä viestittää, että pliis, uinutaan vielä hetki. ;)