Nyt olen saanut Manan nisät jo huomattavasti parempaan kuntoon. Toki niitä pitää vielä seurailla. Korvatippakuuri loppuu tänään, jonka jälkeen alan lääkitä neitiä sillä hiivahuuhteella. Korvissa on edelleen ylimääräistä tavaraa sisällä, milläköhän siitä pääsisi? Ruskeaa mähmää, vaikka kuinka putsaan, hoidan ja syötän allergiaruokaa. Eivät korvat onneksi kauheasti tunnu tyttöä vaivaamaan, mutta hieman kuitenkin. Pitääpä tätäkin seurailla.

Muuten menee oikein kivasti. Neitoset eivät ole ottaneet nyt pitkään aikaan mittaa toisistaan, vaan yhteiselo pelaa. Leikkiminen on samalla jäänyt vähemmälle, kun ulkona on liian inhottavaa (erityisesti Muumin mielestä). Valkoinen murumme tulee nimittäin välittömästi ulko-oven eteen terassille odottamaan, josko pääsisi takaisin sisälle. ;) Se ei tykkää sateesta ja tuiskusta yhtään, tassuthan siellä kastuu! Manaa ei sen sijaan haittaa ollenkaan. Mutta toisaalta, sehän rakastaa rymytä ojissakin yms.

Eilen koin Manan kanssa sydämentykytyksiä aamulenkillä, kun meinattiin molemmat liiskautua rekan alle. Veikkaanpa, että henkikulta säästyi heijastinliivin ja Manan heijastavan kaulapannan ansiosta. Suhtaudun autoihin etenkin pimeässä tosi varovaisesti, mutta tuota rekkaa en kyllä huomannut ennen kuin meinasi olla liian myöhäistä. Se kääntyi vilkuttamatta tielle, jota me oltiin just ylittämässä. Onneksi ei käynyt pahasti - ei mulle eikä koiralle.