Älkää hämääntykö otsikosta: iso mahahan mulla on, muttei siellä kyllä asu kukaan. Ja kaikkeni teen, että pääsen ylimääräisestä eroon. Toisin on tuon meidän mussun laita, joka tuntuu paisuvan joka päivä. Tosin nyt se taitaa johtua ruoasta, sillä lisättiin safkan määrää eilen vissiin vähän turhan reippaalla kädellä ja ahneena tyttönä Mana ahmi koko satsin. Aamulla ei tosin olisi maistunut enää yhtään, oli vielä niin täynnä iltaruoasta.

Se eilinen keskeytynyt lenkki johtui kuulemma siitä, että Mana oli ihan raahattava. Se oli löntystänyt hihnan mitan verran takana remmi suorana ja ollut varsin löysä lenkkikaveri. Niinpä pikkuinen sai sitten vapautuksen ja pääsi vain lyhyelle lenkille. Kun aurinko tuosta vähän laskee, lähden sen kanssa rauhalliselle kävelylenkille. Energiaa kun Manassa tuntuu olevan: äskenkin reuhattiin pihalla ja olisi tuo pidempäänkin leikkinyt.

Se niskapaukura muuten on edelleen olemassa, mutta nykyään todella pienenä (suunnilleen pikkurillin pään kokoisena, ennenhän se oli peukalon pään kokoinen). Jos se on siinä vielä sitten kun Mana on synnyttänyt ja vieroittanut pennut, vien sen uudestaan elukkalääkärille. Kasvattaja tosin epäilee paukuraa ihan pelkäksi rasvapatiksi, joten tuskin se mikään kovin vakava juttu on.

Tänään koin jälleen koiranomistajan arjen harmaamman puolen. Kotona oli nimittäin raskaan duunipäivän jälkeen odottamassa VALTAVA läjä löydää p*skaa, joka tuoksahti niin, että silmät meinasivat pullistua päästä. Sitäpä mä sitten lapioin nalle puh -kertakäyttömukilla roskikseen ja voin sanoa, että lapioitavaa riitti! Huh! Toivottavasti ei nyt toistuisi kauhean usein, mutta minkäs sille tekee, kun pikkuisen maha oli mennyt löysälle työpäivän aikana ja omistajat vaan luuhasivat jossain kodin ulkopuolella. Nih. Ehkä se oli meille ihan oikein.