Kävimme viime viikolla treenaamassa Turun keskustassakin koirien kanssa – mulla oli Mana ja Isännällä Muumi. Sovittiin etukäteen vähän reittejä, niin ei törmätty toisiimme ja koirat saivat keskittyä rauhassa muihin ärsykkeisiin. Hienosti kyllä meni molemmilla. Muumi oli ollut tosi kiinnostunut ihan kaikesta, aina muovipusseista lastenrattaisiin. Mana sen sijaan toimi erinomaisesti mitä enemmän tapahtui ympärillä, rauhallisimmilla kaduilla se puolestaan yritti vähän vetää. Ylpeä olin kyllä molemmista. :) Muumia oli moni kehunut tosi kauniiksi koiraksi, me saatiin puolestaan ihastuneita huokauksia koiraystävän olemassaolosta ja siitä, kuinka somasti neiti katsoo omistajaansa silmiin. Sen lisäksi kohtasin Manan kanssa taas yhteensä peräti kolme semmoista miestä, jotka päästelevät koiralle pusutteluääniä ja tekevät itsestään ihan vähäjärkisen oloisen. Se on joku miesten omituisuus, jota mä kohtaan aina liikkuessani Manan kanssa kaupungissa.

Seuraavana päivänä Isäntä vei Manan metsään ja vastaan oli tullut hevonen, jonka Mana otti hienosti vastaan. Ja mä olin niiiiiiiiiiin ylpeä. <3 Mä olin samaan aikaan Muumin kanssa perusremmilenkillä, hyvin meni meilläkin. Tai jotenkin mun kanssa Muumi reagoi vastaantuleviin koiriin voimakkaammin kuin Isännän kanssa, on ehkä tottumuskysymys. Ei se kuitenkaan onneksi muuta tee kuin alkaa edistää ja vinkuu. Pääasia, ettei hauku.