Takana rentouttava viikonloppu lapsuudenmaisemissa Ulvilassa. Syötiin, saunottiin ja oltiin vaan. Lauantaina koirat pääsivät Isännän vanhempien luona saunaan – kiipesivät oikein ylälauteille. Sunnuntaina vuorossa oli puolestaan synttärit, sillä Muumi täytti kolme vuotta.

Hyvin meni reissu, kaikin puolin. Pidin koiria lähes kokoajan remmissä ulkona ja ratkaisu osoittautui jälleen hyväksi, sillä muuten Mana olisi ainakin käynyt morjestamassa aamuseiskalta mun vanhempien naapurissa asuvaa Kaukoa ja tehnyt tuttavuutta Isännän vanhempien naapuruston koiriin. Harmi, etten voi enää luottaa noihin. Toisaalta olokin on turvallisempi, kun tiedän oikeasti pystyväni estämään niiden ”hanskastalähtemiset”.

Meidän kotipiha on IHAN kauhea. Multaa, mutaa ja vettä on ihan kaikkialla, pitäisi varmaan asentaa jotkut pitkospuut. Pääsisi sitten tielle kastumatta. :) Pihaukot aikovat odottaa, että tuo tuosta kuivuu. Pahaa vaan pelkään, että se kuivuu vasta joskus heinäkuussa (jos silloinkaan). Mutta tuleepahan ainakin treenattua remmilenkkeilyä tehokkaasti, kun hihnassa pitää hoitaa niin isommat kuin pienemmätkin hädät.

Tänään illalla pääsen taas tanssimaan lattarirytmejä ja Isäntä saa hoitaa koiria mun kotiinpaluuseen asti. Muuten se on tosi mukavaa, paitsi tuo työpäivän jälkeen ekana tulevan rooli on vähän hankala. Missit ovat silloin NIIN innoissaan, ettei niitä meinaa saada rauhoittumaan millään.