Pientä päivitystaukoa havaittavissa, kun ei meille oikeastaan kuulu kauheasti mitään. Tai no, vietettiin superkiva juhannus Hämeenlinnassa kaveriporukalla järven rannassa. Mana meni moooooonta kertaa uimaan, Muumi ei kastanut edes tassujaan. Saunaankin neitoset tulivat ja lopulta piti ajaa ne pois sieltä, että pääsi heittämään löylyä. Ainoat ongelmat aiheutti olohuoneessa pelattu ilmakiekko, joka sai jostain syystä Manan kiihtymään. Johtuikohan kiljuvista ihmisistä ja lentävistä esineistä, hmm... Noh, kun neiti meni kierroksille, käskin sen makkariin ja meni kyllä oikein nätisti sinne. Muumi ei välittänyt ilmakiekosta ollenkaan, mutta se nyt on muutenkin miljoona kertaa rauhallisempi koira.
Kesäloma kolkuttelee jo ihan oven takana: Isäntä lomailee jo, mulla alkaa vasta ensi viikolla. Mulla tosin sen verran heikko happi, että olen ollut sairauslomalla jokusen päivän. Noh, koirat tykkää, kun on koko perhe paikalla.
Koska Mana on edelleen aina välillä kireä kuin viulun kieli, päätettiin koittaa jotain uutta. Ennen ruokimme tytöt vain iltaisin, mutta nyt jaoimme safkat kahteen osaan. Aamulenkin jälkeen (siinä aamuseiskan hujakoilla) neidit saavat sapuskaa ja sama toistaa iltaseiskalta. Saapi nähdä, auttaako se. Nimittäin voihan mussuilla olla nälkä ja se saattaa tehdä Manan kiukkuiseksi. Jännityksellä odotamme, auttaako. Koitetaan myös välttää tilanteita, joissa hermostuu herkästi. Kaikkia ei voi kuitenkaan välttää, vaan niistä pitää vaan selvitä (esim. kotiintulot).
Muuten menee tositositosi kivasti. Oltiin taas kyläilemässä viikonloppuna ja päästiin saunaankin: Mana kiipesi heti ylälauteelle, mutta Muumi pysytteli poissa löylyhuoneesta. Se ei niin kauheasti välitä lämmöstä, vaikka muuten aina lähelle pyrkiikin. Ja vaikka maisemat olivat vieraammat kuin kotioloissa, osasivat tytöt kävelläkin hienosti.
Sunnuntaina lenkki meni ihan poskelleen, kun jäniksiä oli IHAN joka puolella. Niitä oli kymmenisen ja ne juoksivat niin pellolla kuin tiellä. Muumi tyytyi tuijottelemaan niitä, mutta Mana meni heti kierroksille. Koska en saanut siihen enää otetta, tein U-käännöksen ja palasin kotiin. Ajattelin säästää omia hermojani :) Tänään koin ihan erilaista, kun Mana tyytyi vain vilkaisemaan jänistä ja valitsi mut sen sijaan. Sama toistui tien ylittäneen kissan kohdalla (ei ollut musta, hehe). Päästiin myös kaverisakemannista ohi, joka on aina ollut Manalle ihan mahdottomuus. I'm so terribly happy! <3 Sakun taluttajakin huusi meille perään, että pirun hyvin meni. XD
Mitäs muuta, hmm... Ilmassa on edelleen isottelua, Manaa nyt taas kismittää joku juttu. Kunpa saisin muokattua neidistä lempeämmän ja rauhallisemman, olisi se täyden kympin koira. Muumi alkaa jo olla sellainen, kunhan hihnassa vetämisen saisi pois. Lisäksi toivoisin, ettei se hätääntyisi niin helposti.
Työpäiviä on jäljellä enää 18, sit alkaa odotettu kesäloma.
Kun tulin eilen töistä kotiin, löysin meidän aidasta kiipeilemästä pari nuorta jantteria. Toinen niistä asuu meidän naapurissa, toinen oli joku sen kaveri. Menin siihen viereen ja pyysin nätisti, että tulkaahan pojat pois meidän aidalta. Mä luulin, että hommahan ois ollut tällä selvä, mut ei. Pikkumarakatit alkoivat inttää, että "miks, kyl meil on oikeus tässä kiipeillä". Meinasin hämmentyä, mutta eipä auttanut muu kuin suoristaa ryhti ja ottaa oikein aikuismainen puhutteleva äänensävy ja sanoa, että aita on meidän tontilla, se on meidän rakentama eikä se ole mikään kiipeilypuu. Kerroin, että meillä on kaksi isoa koiraa, joiden takia olemme tehneet tuon aidan. Saapi nähdä, menikö käsky perille. Se naapurin pojan kaveri oli ainakin niin uskomaton tapaus, etten yhtään ihmettelisi, vaikka kiipeily jatkuisi tuttuun malliin. Kyllä mä ymmärrän, että lapset ovat omasta mielestään maailman napoja, mutta toi eilinen käytös oli kyllä ihan ruokotonta.
Nyt on taas NIIIIIIIIN paljon paremmat fiilikset. Mana on käyttäytynyt jälleen mitä mainioimmin, myös Muumia kohtaan. Lenkilläkin päästiin ohi ahtaalla pyörätiellä räyhänneestä pikkusudista ilman mitään ongelmia <3
Muumi oli eilen oikealla hellyyspakkauspäällä. Änkesi jatkuvasti viereen rapsutettavaksi ja tuli tuijottamaan häntää heiluttaen. Mana taas oli lähes tuollainen aamulla, tuli pussailemaan mun aamunaamaa :)
Mun kultamussukka, suloinen yhdistelmä esikoista (koska on mun eka koira) ja kuopusta (sillä on Muumia nuorempi), maailmankaikkeuden kaunein ja rakastettavin saksanpaimenkoira näytti taas eilen sen puolensa, josta en tykkää sitten yhtään. Ensinnäkin se räyhäsi, murisi ja riehui turpa rullalla koiralle, jonka kanssa ollaan käyty useaan otteeseen lenkkeilemässä metsässä ja aina on mennyt hurjan hyvin. Ei päästetty koiria enää edes yhteen, kun Mana ei osannut yhtään käyttäytyä. Väitänkin, että olisi varmasti käynyt kiinni, jos ei olisi ollut verkkoaitaa välissä. Hetki tuon jälkeen tyttö kävi vielä Muuminkin kimppuun, tosin se oli mun vika. Olisin nimittäin halunnut näyttää temppuja, joita Mana osaa, mutta sitten Muumikin tuli siihen kärkkymään ja Mana suuttui. Matsihan siitä tuli. Tarvitsin kaverin apua, kun en saanut niitä yksin irroitettua toisistaan. Onneksi ei tullut haavoja ja selvittiin vain säikähdyksellä. Mutta voitte kuvitella, kuinka paljon ottaa päähän. Loppupäivä sujui taas nätisti, mutta tänään aamulla ilmassa oli jälleen isottelua. Mana kuitenkin uskoi kun kielsin, rauhoitteli tilannetta haukottelemalla ja lopetti isottelun.
Manan käytös muuttui tuollaiseksi sen jälkeen, kun se sai pennut. Mehän jouduttiin agilitykin lopettamaan, kun tyttö ei enää sietänytkään toisia koiria. Harmittaa vietävästi ja eniten siksi, etten ole vielä keksinyt, kuinka saisin karsittua nuo ikävät puolet tytöstä pois. Muutenhan Mana on ihan unelma. Tänäänkin aamulenkillä se käveli niin upeasti, kuin koira vaan ikinäkin voi kävellä. Ihan vierellä, piti kontaktia yllä ja jätti muun muassa fasaanit ja jänikset huomioimatta. En ikinä uskoisi samaksi koiraksi kuin mitä se oli eilen.
Onneksi aina ei ole tällaista. Mana ja Muumi tulevat yleensä mitä mainioimmin juttuun. Välillä vaan tulee kuraa niskaan sammioittain kerralla, aaaargh.
Tein eilen aurinkoisen ilman fanina koirien kanssa ylimääräisen lenkin. Noo, päästiin kotitien päähän, johon nurkan takaa ilmestyi kultainennoutaja. Sitä taluttanut mummo tarttui hurttaa kaksin käsin kiinni ja pysähtyi tien päähän odottamaan, että päästään ohi. Johtuiko intensiivisestä kyttäyksestä vaiko jostain kuun asennosta ja kiinalaisesta horoskoopista, alkoi Mana räyhätä sille jo kaukaa. Ihan loputonta möykkää, en saanut hiljaiseksi millään. Sitten vielä Muumi otti mallia ja alkoi sekin haukkua. Molemmilla karvat pystyssä kuin liimattuna, hännät viivasuorina taaksepäin. Pysyin kyllä itse rauhallisena enkä alkanut kieltää itsekin räyhäämällä, vaan rauhallisen maltillisesti, niin möykkä loppui kun päästiin koiran kohdalle. Sit vaan jatkettiin eteenpäin kuin mitään ei ois tapahtunutkaan. Teki mieli kiroilla ja kääntyä takaisin, tyylin "ei sit väkisin, prkle". Mutta määrätietoisesti talsin vaan eteenpäin ja loppulenkki meni kuin unelma. Toisista koirista päästiin ohi tosi upeasti, kumpikaan ei haukkunut yhtään. Eivät edes vetäneet toisten koirakoiden suuntaan, olivat vaan kiinnostuneita musta. Ja kun joku tien vieressä penkillä istunut mummo alkoi jutella meille, kävivät tytöt nuuhkaisemassa häntä rauhallisesti ja istuivat sitten odottamaan. Nainen kehui, että voivoi, kun ovat rauhallisia koiria :) (Kertoi se myös, että hänen siskollaan on ripuli, mutta se onkin sitten ihan toinen tarina).
On se jännä, miten koirilla tuntuu olevan vähintään kaksi täysin vastakkaista persoonaa. Mana on enimmäkseen mitä kultaisin suloisuus, joka ohittaa niin toiset koirat, hevoset kuin porsaatkin vilkaisulla. Ja sit välillä se on sekunnin sadasosassa Muumin päälle räjähtävä ärripurri, joka rälläköi vastaantulijoille. Onneksi olen saanut tuon räyhäämisen tosi hyvin kuriin, mutta edelleen on pari hurttaa, joiden ohi me ei kerta kaikkiaan päästä haukkumatta. Harmi vaan, että just ne kaks koiraa asuu ihan meidän naapurustossa. Viimeksi eilen kohtasimme jälkeen sen vanhan labradorinnoutajan, joka jostain syystä saa Manan AINA räksyttämään. Mä jo luulin, että kas, nyt päästään ohi, mut ei. Just kohdalla nosti karvat pystyyn, yritti vetää koiran suuntaan ja alkoi möykätä. Blääääääääh. Mutta ehkä me vielä joskus onnistutaan. Alkutilanteessahan tuo räyhäsi ihan jokaiselle nelijalkaiselle, nyt enää muutamalle.
Muumillakin on kaksi puolta. Se on yleensä ihanan tottelevainen ja kultainen suloisuus, joka tekisi mitä tahansa mun tai Isännän eteen. Mutta kun Isäntä vaihtoi autoonsa renkaita ja jätti farmarin takaluukun auki, hyppäsi Muumi sinne välittömästi eikä uskonut käskyä tulla ulos. Siellä se sitten istua jökötti eikä ottanut askeltakaan siirtyäkseen. Oli vaan päättänyt, että ”minähän en kyydistä jää”. Meikätyttö sitten paineli rehvakkaasti ulos. Otin vakuuttavan komentoääneni ja käskin neidin tulemaan ulos. No eipä tullut, ei. Katsoi vaan hienovaraisesti mun ohi ja ignoorasi käskyn täysin. Hetken siinä seisoskelin kysymysmerkkinä, kunnes keksin hinata tytön autosta ulos takaluukun suojana olleen lakanan avulla. Vitsit sitä voitonriemua: sain tuon jässikän ulos, vaikkei käskyä totellutkaan.
Sitten haluan vielä esittää julkiset pahoittelut anopille. Me nimittäin oltiin heillä kylässä viime viikonloppuna ja Mana päätti päästää anopin jumppapallon päivistään. (Eikä muuten ollut edes eka kerta: tuo pallo me ostettiin edellisen Manan tuhoaman pallon tilalle). Koko porukka kahviteltiin kaikessa rauhassa, kunnes olohuoneesta kuului jämäkkä ”Puff!”. Menin tietty heti katsomaan, mistä moinen möykkä. Siellä meidän veikeä pikku-saku seisoi hitaasti tyhjenevän pallon edessä. Sorry Leena – me kyllä ostetaan sulle toinen pallo! (Olisikohan keilapallo kestävämpi?)
Mitä muuta voi ihminen toivoa: hyvää seuraa, aurinkoa, grillissä kypsyvät pihvit? Kuva viikonlopulta äitienpäivänvietosta lapsuusmaisemista, isä nappasi otoksen tyttärestään ja "lapsenlapsistaan".
Oli kyllä mukava viikonloppu. Oleskeltiin vaan ja lenkkeiltiin. Lisäksi minä, Isäntä ja koirat ahtauduttiin jälleen saunan ylälauteille. Mana oli siellä ensimmäisenä, Muumi tuli perässä läheisyyshakuisuutensa pakottamana, mä menin omasta vapaasta tahdosta ja Isäntäkin kai. Enkä edes heittänyt ketään liiallisella löylynpaiskomisella ulos. XD
Temppuilinkin vähän Manan kanssa. Alla todiste erittäin hyödyllisestä käskystä, jonka olen tytölle opettanut.
Ja lisää temppuilua:
Kuvat otti isäni. Meillä oli hauskaa. Toivottavasti Manallakin. ;)
Vihdoin meidän jääkarhukin pääsi pöksyistään eroon (tai oikeastaan mä ja Isäntä päästiin niiden laittamisesta eroon). Muumi on myös jättänyt Manan rauhaan, eikä hypi neidin selkään. Kaikki sujuu hienosti.
Tänään aamulenkillä koeteltiin Manan itsekuria. Nimittäin ensin vastaan tuli suunnilleen Manan kokoinen (!!!) fasaani. Tyttö kiihtyi kyllä ja nosti näyttävästi karvat pystyyn, muttei kuitenkaan yrittänyt vetää lintua kohti. Sen sijaan se käänsi katseensa mun puoleen ja sai herkun. :) Tuosta muutama metri eteenpäin kohtasimme puussa pällistelevän oravan, joka sekin kiinnosti Manaa hurjasti. Tyytyi kuitenkin tuijottamaan hetken ja tuli sen jälkeen herkkua pyytämään. Että mä olin ylpeä. Ja olen edelleen.
Vappunakin sain olla iloinen meidän hurtista. Tytöt olivat jälleen tervetulleet perjantain ja lauantain kekkereihin Turun keskustaan. Ne käyttäytyivät tosi hienosti, vaikka mukana oli tuntemattomampaakin porukkaa sekä yksi 7 kuukautta vanha vauva. Muumi ei ollut siitä yhtään kiinnostunut, Mana sen sijaan tykkäsi istua lapsen lähellä ja antoi sille läksiäispusunkin. Vauvan vanhemmat vaikuttivat vaan ihan iloisilta, kun lapsi sai lisää vastustuskykyä ;)
Saatiin tosi paljon kommenttia myös ihan tuntemattomilta, kun kävin kävelyttämässä hurttia kesken illanvieton. Pari naista kehui Muumia maasta taivaisiin, jonka jälkeen toinen heistä kertoi tosin luulleensa, että se on husky. Ja sitten joku viiskymppinen pariskuntakin tuli ihastelemaan meidän koiruuksia ja olivat erityisen vaikuttuneita Muumin ulkonäöstä. Jopa tunnistivat rodun! Mana & Muumi eivät kiinnittäneet näihin uusiin ihmisiin oikeastaan ollenkaan huomiota, mikä on tosi hyvä juttu. Mana kun tuntuu välillä innostuvan pelkästä ohikulkijan katseesta ihan liikaa.
Mana lopetti jo vuotamisen, Muumi jatkaa edelleen. Kohta saadaan jättää siltäkin pöksyt pois, jihuu. Sitten kun neiti vielä rauhoittuisi, nyt sillä pyörii urokset ihan liikaa mielessä. Nartutkin tosin kelpaa: Mana-parka on ihan hätää kärsimässä, kun Muumi yrittää hyppiä selkään. Ja me Isännän kanssa kielletään, minkä keritään. Aluksi tyttö harrasti tuota vain pihalla, mutta nyt se on keksinyt, että yöthän ovat mitä otollisinta panoaikaa. Saa olohuoneen huonekalut ja meidän yöunet kyytiä. Isäntä ei tainnut viime yönä nukkua juuri silmäystäkään: ensin koirat laittoivat kunnolla tuulemaan ja sitten vielä palohälyttimisestä oli virta loppumaisillaan. Mä olen luullut, että mulla on ihan onnettomat unenlahjat, mut ei näemmä. Meikä tuhisi ihan tyytyväisenä kun Isäntä pyöritti huushollia kolmelta aamuyöllä.
Kovasti harkitaan edelleen kohdunpoistoa molemmilta, se voisi rauhoittaa menoa aika paljon.
Menin tänään vaihteeksi lenkille molempien kanssa samaan aikaan, jotta tulee sitäkin harjoiteltua. Meni ihan uskomattoman hyvin. <3 Koiria tuli vastaan jatkuvalla syötöllä ja jokaisesta päästiin ohi ilman mitään ongelmia. Tien ylittäneet fasaanit kiinnostivat vain hetken, sitten Mana tuli jo herkkuja pyytämään. Eivätkä ne edes kiinnostuneet heti tilanteen jälkeen vastaan tulleesta miehestä, joka alkoi jutella meille. Leikkipuistokin ohitettiin ja siellä kaks pikkujantteria huuteli meille, että on tosi hienot koirat ja kyseli niiden nimiä. Juttelin hetken heidänkin kanssaan ja koirat osasivat käyttäytyä koko sen ajan. Ihan uskomattomia otuksia.
Kun Isäntä lähti Muumin kanssa tallustelemaan Littoisiin, minä ja Mana huristeltiin autolla Turun keskustaan. Pitää nääs treenata meidän maalaiskoiran kanssa vähän käytöstapoja ihmisten ilmoilla. Tosin tyttö käyttäytyi tänäänkin TOSI hyvin, kulki mun vierellä remmi löysänä ja katseli maailman menoa ihan rauhassa. Koiriin se ei reagoi oikeastaan ollenkaan kun on paljon tapahtumia ympärillä ja muut ihmiset ei kiinnosta. Upea koira. Muumi sai sitten oman lenkin jälkeen treenata vähän yksinoloa, kun Isäntä lähti kauppaan ja mä + Mana oltiin vielä Turussa. Tyttö pärjäsi hienosti, ei osoittanut mitään paniikin merkkejä kun tultiin takaisin. Jes!
Nyt chillaillaan ja hengaillaan, koiratkin vaikuttaa tyytyväisiltä. Ulkona tuulee niin kovin, etteivät ne viihdy siellä ollenkaan. Ehkei tuuli tunnu kivalta noissa valtaisissa korvissa. :)
Jottei kävisi arki turhan yksitoikkoiseksi, aloitti Muumikin juoksunsa (ehkä synttäreidensä kunniaksi)? Nyt on molemmilla plikoilla pöksyt jalassa ja pyykkikone laulaa minkä kerkeää. Manan mielestä se talouspaperi pöksyissä on ihan tyhmä ja se nypitään pois heti kun silmä välttää. Sen jälkeen veristä paperia on kiva pyöritellä suussa kuin purkkaa. Yhhhhh. Yksi syy lisää siihen, miksen anna noiden pussailla mun naamaa (terkkuja vaan Marialle). Muumi on tässä(kin) asiassa paljon sivistyneempi eikä se näe mitään syytä nyppiä paperia pois. Onneksi molemmat sietävät sentään pöksyjään ilman, että nekin tarvitsee repiä päältä.
Mä kävin tänään molempien koiruuksien kanssa lenkillä, koska Isännällä oli hieman heikko happi eilisestä karkeloinnista johtuen. Kolme koiraa tuli vastaan, joista keskimmäiselle ainoastaan piti vähän möykätä (sekin puhtaasti mun vika: liian kapeassa kohtaa yritettiin ohi, ahnehdin liikaa). Muiden hurttien kohdalla Mana kulki ihan kyljessä kiinni, remmi löysällä ja katsoi mua tiiviisti herkkupalojen toivossa. Muumi pyrkii aina vähän vetämään toisia koiria kohti ja vinkuukin, muttei onneksi sentään yleensä hauku. Toisinaan tosin juoksujen ollessa loppuvaiheessa se pitää vähän enemmän meteliä kuin tyyliin normaalisti kuuluu.
Otsikko ei liity pääsiäiseen, vaan siihen faktaan, että tuolla meidän "esikoisella" alkoi pari päivää sitten juoksut. Manamus Maximus on nyt siis päässyt nauttimaan pukeutumisen iloista, eilen se hengaili farkkupöksyt jalassa ja tänään tyylikkäästi mustissa. <3
Koska kelit ovat mitä ovat, on meidän yleensä niin viihtyisä piha muuttunut upottavaksi suokentäksi. Rusehtavaa, vedessä vellovaa ruohoa katsoaessa on vaikea uskoa, että kesällä se muuttuu voimakkaaksi, kauniin vihreäksi ja kuivuukin jopa. Ainakin näin kovasti toivon. :) Koirilla ei ole pihalle nyt mitään asiaa leikkimään, joten tulee lenkkeiltyä sitten sen edestä. Ehkä ne samalla tottuvat yhteislenkkeihin enemmän. Ainakin koiraohitukset ovat sujuneet parilla viime kerralla superhyvin: Mana on pysynyt tiukassa katsekontaktissa ja Muumi on tyytynyt vähän vinkumaan vastaantulijalle. Tosin on ihan päiväkohtaista tuo - välillä menee kunnolla pyllylleen.
Tuli todettua koirien vahtiviettikin tässä yks päivä. Kaveri nimittäin tuli ovesta sisään ja mä en reagoinut ollenkaan, kun kuvittelin Isännän tulevan kaupasta. "Kevyt" möykkä oli häntä vastassa, erityisesti Muumi kertoi aika äänekkäästikin, ettei tulija oli muu kuin Isäntä. Päästi se vähän matalaa murinaakin varmuudeksi. Siinä vaiheessa mä kiiruhdin eteiseen toteamaan, että "tuttu mieshän tuo, koittakaahan hurtat käyttäytyä". Muutama nuuhkaisu ja sit tilanne oli ohi, seuraavaksi Muumi heittäytyikin tulijan jalkojen eteen rapsutuksia kerjäämään. XD
Pääsiäisbreikki koittaa ihan kohta, ihanaa. Ehtii taas koirienkin kanssa touhuamaan enemmän. <3
Osaa meidän koirat chillatakin, piti todisteeksi laittaa oikein kuvia. Tai no, tuossa yhdessä Mana kyllä odottaa actionia, mutta sitä ei lasketa. Jos ihan rehellisiä ollaan, Mana odottaa KAIKISSA kuvissa toimintaa. Se johtuu siitä, että tyttö janoaa aina menoa ja meininkiä. Se siitä pentueeen rauhallisimmasta yksilöstä XD
Isäntä oli tänään maailman kultaisin. Se vei tytöt lenkille, jotta mä, alias ultimate räkäpää, sain nukkua aamulla pidempään. <3
Lenkin lisäksi neitoset ovat saaneet tänään(kin) riekkua pihalla. Pelkäksi painimiseksihan se menee tosi nopeasti, mutta molemmat näyttävät nauttivan siitä. Harmi, että lumi on alkanut sulaa pois, koska pian Muumikaan ei ole painileikkien jälkeen enää valkoinen...
Tämä viikko on ollut vuoden paras tähän asti: oltiin nimittäin lomalla. Vuokrasin meille mökin Himokselta ihan Länsi-Himoksen rinteiden läheltä ja suunnattiin sinne tiistaina. Etukäteen jännitti ihan törkeästi, kuinka tytöt pärjäävät kahdestaan mun ja Isännän lasketellessa. Ilokseni voin kertoa, että neidit viihtyivät oikein mainiosti eikä mökkiin tullut naarmun naarmua meidän ollessa siellä! Mä ehdin jo etukäteen tutkia vakuutuksia ja miettiä, korvaavatko ne koiran tekemät tuhot vuokramökissä. Aika neuroottista, vai mitäpä sanotte? :)
Tosi mukavaa oli tiistaista perjantaihin, jona aikana tuli lasketeltua, saunottua ja lenkkeiltyä oikein olan takaa. Muumi viihtyi vieraissakin oloissa ihan ilmiömäisesti, ei ilmennyt merkkiäkään eroahdistuksesta. Manalle ongelmia tuotti lähinnä naapurimökistä kuuluvat äänet, joihin se erityisesti ekoina päivinä reagoi jonkin verran. Onneksi tottui niihin lopulta eikä meidän tarvinnut olla jatkuvasti kieltämässä.
Mana menomatkalla. Läähätti koko 3,5 h, takaisin tullessa ei stressannut enää vaan veteli hirsiä jalkatilassa.
Mun sukset vasemmalla, Isännän oikealla. Hiihtohissi oli ihan mun suosikki. Tosin joku pikkuipana oli ehkä tippunut sellaisesta (?!!) samana päivänä. Tai sit tulkitsin tilanteen väärin.
Aurinko paistoi ja meillä oli mukavaa. Välillä tosin upottiin hankeen ihan kunnolla, pitäisi vissiin liikkua neljällä raajalla kuten hurtat.
Tulipa surullinen mieli Turun Hirvensalosta kaupan edestä eilen varastetusta tiibetinspanielista. Voin vain kuvitella, mitä tuskaa omistajat parhaillaan kokevat, kun oma perheenjäsen on viety. Tuo on jokseenkin yksi mun pahimmista painajaisista ja syy siihen, miksi en koskaan, milloinkaan jätä koiriani valvomatta kauppareissun ajaksi. En siitäkään huolimatta, että nuo ovat isoja ja erityisesti Mana rotunsa puolesta kunnioitusta herättävän näköinen. Minä niin toivon, että tuon tipsun olisi vienyt joku ajattelematon pikkunulikka, jonka vanhemmat tekevät parhaillaan kaikkensa löytääkseen koiran omistajat. (Tässä vielä linkki uutiseen, jos joku vaikka tietäisi asiasta jotain: http://www.iltalehti.fi/turku/200903109214155_tu.shtml)
Mä kävin sunnuntaina molempien koirien kanssa lenkillä. Oli mitä upein ulkoiluilma, joten arvata saattaa, että muitakin lenkkeilijöitä oli riittämiin. Ensimmäinen koiraohitus meni jokseenkin pyllylleen, sillä Muumi alkoi tempoa koiraa kohti ja Mana räjähti haukkumaan kohdalla. Onneksi en ole mitään kevyttä tekoa ja homma pysyi hanskassa. Loput ohitukset menivät superhienosti, kun sain otettua Manan kontaktiin jo hyvissä ajoin eikä Muumikaan alkanut stressaamaan. Erityisen hyvä fiilis jäi onnistuneiden ohitusten lisäksi nuorista janttereista, joista yksi sanoi, että ”toi valkoinen on tosi söpö”. Teki mieli huomauttaa, että ”kai tää tummempikin on”, mutta tyydyin heittämään kiitokset. Ja sit kotona piti vähän lässyttää Manalle, että kyllä sekin on hurjan söpö ;)
